Eniten Emma-ehdokkuuksia saivat Behm, Maustetytöt, Antti Tuisku ja Arttu Wiskari

Emma-gaala järjestetään toukokuussa.

21.01.2021

Emma-gaala palkitsee suomalaisen musiikkikentän suosituimmat ja ansioituneimmat artistit toukokuussa. Palkintokategoriat ja ehdokkaat ovat juuri julkistettu.

Eniten ehdokkuuksia sai viime vuonna läpimurron tehnyt Behm, jolla on mahdollisuus ”tehdä pyhimykset”. Behm on ehdolla kuudessa kategoriassa: Vuoden artisti, albumi, tulokas, biisi, pop ja yleisöäänestys.

Maustetytöt, Antti Tuisku ja Arttu Wiskari ovat ehdolla viidessä kategoriassa. Ibe, Mouhous, Nightwish, Ruusut ja William neljässä.

Tänä vuonna palkintoja jaetaan 24:ssä eri ehdokassarjassa, joista vuoden kotimainen artisti/yhtye valitaan yleisöäänestyksellä. Palkintokategoriat ehdokkaineen löytyvät alta.

”On valtavan hienoa,  että Suomessa tehdään ja tuotetaan näin monipuolista  ja laadukasta musiikkia. Erityisen iloinen olen siitä, että esiin nousee vuosi toisensa jälkeen uusia, vahvoja ja omaäänisiä tekijöitä”, sanoo Musiikkituottajien apulaisjohtaja Tommi Kyyrä. Hän toimii myös Emma-tuomariston puheenjohtajana ja Emma Gaalan vastaavana tuottajana.

Voittajat valitaan Helsingin Hartwall-areenalla perjantaina 14. toukokuuta järjestettävässä Emma-gaalassa. Tapahtumassa nähdään myös livemusiikkia. Tähän mennessä esiintymisensä ovat varmistaneet tämän vuoden isoimmista hiteistä vastanneet Arttu Wiskari ja Leavings-orkesteri sekä Elastinen feat. Jenni Vartiainen. Tänä vuonna tulokaspotpurin tarjoilevat Behm, Lauri Haav, Lähiöbotox, Mouhous, Pihlaja ja William.  Lisää esiintyjiä julkistetaan kevään mittaan.

EMMA EHDOKKAAT 2020

Vuoden artisti
Antti Tuisku
Arttu Wiskari
Behm
Cledos
Evelina
Vesala

Vuoden yhtye
Ida Paul & Kalle Lindroth
Maustetytöt
Mouhous
Nightwish
Ruusut
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani

Vuoden albumi
Antti Tuisku: Valittu kansa
Arttu Wiskari: Suomen muotoisen pilven alla
Behm: Draaman kaari viehättää
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä
Mouhous: I Hate Mouhous
Nightwish: Human II Nature

Vuoden tulokas
Behm
Lauri Haav
Lähiöbotox
Mouhous
Pihlaja
William

Vuoden biisi
Arttu Wiskari feat. Leavings-orkesteri: Tässäkö tää oli?
Behm: Hei rakas
Elastinen feat. Jenni Vartiainen: Epäröimättä hetkeekään
Erika Vikman: Syntisten pöytä
Kube: 100
William feat. Clever: Penelope

Vuoden pop
Alma: Have U Seen Her?
Antti Tuisku: Valittu kansa
Behm: Draaman kaari viehättää
Ida Paul & Kalle Lindroth: Vuonna nolla
Ruusut: Kevätuhri

Vuoden rock
Atomirotta: IV
Costee: Kaikki loppuu aina
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä
Uniklubi: Ajan piirtämät kasvot
Viikate: Rillumarei!

Vuoden metalli
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi
Mokoma: Ihmissokkelo
Nightwish: Human II Nature
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi
Turmion Kätilöt: Global Warning

Vuoden iskelmä
Arttu Wiskari: Suomen muotoisen pilven alla
Ilta: Näitä hetkiä varten
Katri Ylander: Yhteisii unelmii
Ollie: Ainakin mä rakastin/Naimisiin/Älä riko mua enää/Aavikolla
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani: Paluu paratiisiin

Vuoden rap/R&B
Evelina: III
Gettomasa: Kalamies
Ibe: Perkele!
Lauri Haav: Silmät kii
Pyhimys: Mikko
William: Shakespeare

Vuoden jazzalbumi
Jussi Lehtonen Quartet: Connection
Mortality: Mortality
Riitta Paakki Quartet: Piste
Superposition: Superposition
Verneri Pohjola: The Dead Don’t Dream

Vuoden etnoalbumi
Emmi Kuittinen & Ikuisen ikävän orkesteri: Itken ja laulan
Frigg: FriXX
Maria Kalaniemi & Eero Grundström: Mielo
Sarah Palu: Ikivirta
Sväng: In Trad we Trust
Ville Ojanen: V

Vuoden klassisen musiikin albumi
Anu Komsi, Hannu Lintu, Radion sinfoniaorkesteri Magnus Lindberg: Accused; Two Episodes
Arttu Kataja & Pauliina Tukiainen: Serious Songs
Helsingin Kamarikuoro – Helsinki Chamber Choir: Choral Works By Antti Auvinen And Sampo Haapamäki
Petri Kumela: Small Creatures – A Musical Bestiary
Virpi Räisänen, Jukka Perko, Lapin kamariorkesteri, John Storgårds: Outi Tarkiainen: Maa, kevään tytär; Saivo

Vuoden lastenmusiikkialbumi
Eino ja Aapeli: Selkä vasten selkää
Maco Oey: Siistii!
Mutaveijarit: Nyt mennään!
Pomppulinnan kreivi: Mandariinipäivä
Suvi Teräsniska: Iltalauluja

Vuoden musiikkivideo
Ibe: E-girl
F: Vapaa
Nublu x Mikael Gabriel: Universum
Ylioppilaskunnan Laulajat: Pohjois-Karjala
Kuopus: Sun kämppään katoon
Artem: Värit

Vuoden tuottaja
Santeri ”MD$” Kauppinen
Mika Laakkonen
Sakke Aalto
Jukka Immonen ja Antti ”RZY” Riihimäki
Ilkka Wirtanen

Kriitikoiden valinta
Antti Tuisku: Valittu kansa
Ruusut: Kevätuhri
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä
Ibe: Perkele!
Sir Liselot: Maniduros
Rosita Luu: Samettisuu

Lisäksi gaalassa jaetaan seuraavat palkinnot: Vuoden myydyin kotimainen albumi, Vuoden striimatuin kotimainen biisi, Vuoden striimatuin ulkomainen biisi, Vuoden vienti-Emma, Erikois-Emma, Kultainen-Emma ja yleisöäänestyksellä ratkaistava Vuoden kotimainen artisti/yhtye.

Lisää luettavaa