Ensi kesänä Suomeen saapuva räppäri teki kahdeksan miljoonan dollarin sopimuksen – ei ole vielä edes täysi-ikäinen

Lil Pumpilla on toivottavasti isot sukat, koska nyt on rahaa jota pistää sukanvarteen.

13.03.2018

Lil Pump oli hetken aikaa ilman sopimusta, koska hän oli tehnyt sopimuksen nuorena ja tätä kautta Lil Pumpilla oli mahdollisuus irtautua sopimuksestaan levy-yhtiön kanssa ja etsiä parempaa sopimusta. Näin Warner Bros jäi hetkeksi nuolemaan postimerkkejä.

Lil Pump oli kuin Ross Frendien yhdeksännen kauden 19. jaksossa ja otti kaiken mikä irti lähtee. Uusi sopimus on saman vanhan levy-yhtiön kanssa, mutta sopimus on huomattavasti parempi ja huhujen mukaan Pump tienaa sopimuksesta 8 miljoonaa dollaria. Sitä voi pitää varsin hyvänä tiliotteena.

Lil Pumpilla oli todennäköisesti helppo työ saada haluamansa sopimus, koska räppäri on kovassa nosteessa, hänen läpimurtohittinsä Gucci Gang oli valtava menestys ja räppäri on vasta 17 vuotta vanha. Homma on niin sanotusti vasta alussa.

Sopimus kiinnittää Lil Pumpin seitsemäksi vuodeksi levy-yhtiöön ja Pump saa siis alkajaisiksi 8 miljoonaa dollaria. Tämän lisäksi luvassa on vielä biiseistä koituvat rojaltit.

Lil Pump esiintyy Blockfestissa ensi kesänä ja viettää itseasiassa samana viikonloppuna syntymäpäiviään. Blockfest järjestetään 17.-18.8. ja Lil Pump täyttää vuosia 17.8. Kenties tuolloin nähdään tuplabileet.

Lisää luettavaa