Eräs ikonisimmista suomalaisista radio-ohjelmista saa oman historiikkinsa – tämä mies jätti unohtumattoman jäljen suomalaiseen alakulttuuriin

Räkärodeon tarina kansien väliin.

28.04.2017

Miettinen on eräs ikonisimmista suomalaisista nimistä vaihtoehtoisen musiikin laajalla kentällä.

Vuonna 1958 syntynyt Kimmo Miettinen pyöritti vuosina 1977 – 1980 Hilse-punkzineä, joka oli eräs tärkeimpiä ellei peräti tärkein alakulttuurivaikuttaja suomalaisella musiikkikentällä kautta aikojen. Klassista Velvet Underground -lausetta mukaillen: kaikki, jotka Hilsettä joskus lukivat perustivat bändin tai alkoivat ainakin tehdä omaa zineään.

Hilseen jälkeen Miettinen teki hetkisen aikaa Bambi-lehteä, jonka jälkeen Miettinen perusti Rumban vuonna 1983.

Vuonna 1990 Miettinen alkoi pyörittää Räkärodeo-radio-ohjelmaa. Sitä tehtiin yhteensä 12 vuoden ajan. Tuona aikana Miettinen tuuttasi ohjelmassaan pihalle garagea, indiepoppista ja muuta vaihtoehtomusiikkia valtavat määrät. Voisi helposti väittää, että ilman Miettistä suomalainen vaihtoehtoisen musiikin kenttä olisi nykyään täysin erilainen.

Nyt Räkärodeon tarina ilmestyy kirjana. Kirjan on tehnyt herra Miettinen itse, ja sivuilla Miettinen kertoo ikonisen radio-ohjelman tarinan omalla, tunnistettavalla äänellään. Ääneen pääsevät myös Räkärodeoon lähes uskonnollisella hurmoksella suhtautuneet kuulijat.

Kirjan kansikuvan löydät alta. Kirja ilmestyy toukokuussa Liken kustantamana.

”Räkärodeo-historiikissa kuullaan sekä Räkä-guru Miettisen omia muisteloja että kuuntelijoiden tarinoita. Räkä ei kuivu! Miettinen (s. 1958) on kirjailija, toimittaja ja musiikin monitoimimies. Hän on pyörittänyt useita levy-yhtiöitä ja musiikkilehtiä sekä julkaissut kahdeksan kirjaa”, opuksen esittelytekstissä kerrotaan Liken sivuilla täällä.

Osta! Varasta! Lainaa! Hanki!

Lisää luettavaa