Eräs Kingston Wallin tunnetuimmista kappaleista sai uuden version – Petri Walli antaisi tälle taatusti hyväksyntänsä

Kingston Wall taipui houseksi.

16.02.2017

Kingston Wall nauttii Suomessa kulttimainetta – ja ihan aiheesta.

Progehirmujen hämyisästä The Real Thing -kappaleesta on tehty nyt remix, jonka voisi kai parhaiten luokitella house-musiikin johonkin alakategoriaan.

Epäilemme, että konemusiikkirytmeistä elinaikanaan pitänyt Petri Walli nyökkäilisi hyväksyvästi tätä kuunnellessaan.

”Kunnioitan Kingston Wallia ja tahdon ajatella, että minun versioni on tribuutti sille, mitä he loivat 90-luvun alussa. On mahtavaa, jos remixini myötä nuoremmatkin kuulijat löytävät alkuperäisen bändin musiikin, joka on suomalaisen progressiivisen rockin kärkipäätä”, remixin tehnyt Movement Machina (syntymänimeltään Jukka-Pekka Saarinen)  kertoo remixin synnystä.

Kuuntele remix alta.

Lisää luettavaa