Itävalta ei ole musiikkiviennin luvattu maa, mutta Luise Gruber voisi muuttaa kaiken. Hän tosin muutti jo Saksaan.
Teksti: Marko Ylitalo
Eurosonic Noorderslaag
12.–15.1.2011 Groningen, Hollanti
Edellisenä iltana Ebba-pokaalin pokannut itävaltalainen Saint Lu (oikealta nimeltään Luise Gruber) antoi silinterihatulleen kyytiä jo keikkansa alussa. Temppu nähtiin myös gaalassa samaisen Don’t Miss Your Own Life -kappaleen aikana. Kielii silti suuresta itsevarmuudesta, että artisti soittaa tunnetuimman kappaleensa heti alkuun – yleisön vasta kävellessä sisään.
Muziekschoolin pääsalin lava oli berliiniläistyneelle laulajattarelle ja hänen bändilleen aivan liian pieni – johtuen eläväisestä ensin mainitusta. Esiintyjänä Saint Lu on erinomainen eikä häntä suotta ole sanottu hurrikaaniksi. Torstain alkuillan yleisöllä sen sijaan oli tilaa aivan riittämiin, sillä katsomo oli lähes väljä.
Säkenöivä Saint Lu (s. 1982) vedonnee ainakin siihen varttuneempaan, keikoilla käyvään väestönosaan, joka on itse kokenut musiikillisen heräämisensä artistin imemillä vuosikymmenillä (1960- ja 70-luvut). Hänestä on helppo kuulla Janis Joplinin, Jimi Hendrixin ja Led Zeppelinin jättämät jäljet eikä niitä turhaan yritetä edes peitellä. Kriitikoiden kehuman debyytin listamenestys jäi kehnoksi, vaikka kappalemateriaali puhkuu potentiaalia. Tosin se ei ole millään tavalla muodikasta. Kuten ei sekään, että artisti oli pukenut päälleen sekä vyön että henkselit. Hippihuivein verhoillut instrumentit ja mikrofonitelineen olisi vielä voinut antaa anteeksi. Ehkä.
Musiikillisista ja ulkomusiikillisista Aerosmith-yhtäläisyyksistä huolimatta Here I Stand -hiturilla valaisi helposti stadionit. Sen sijaan viimeisenä kuultu biisi muistutti jopa häiritsevästi Lenny Kravitzin Mr. Cab Driveria.
Toisinaan Saint Lun ”seksisymbolinen” kiemurtelu, tourettemainen nykiminen ja ilman takominen oli kiusallista seurattavaa, mutta ei läheskään yhtä vaivaannuttavaa kuin toistuvan ylähuuli-irvistyksen, joka oli kertovinaan ”Suuresta Fiilistelystä”. Se muistutti pikemminkin poptähti Anastaciasta, johon Saint Lun käheää blues-ääntä on Joplinin ja Nikka Costan lisäksi verrattu.
Jo kolmen vartin showcase-keikalla maneeriyliannostus oli vaarallisen lähellä. Sitä pelkoa ei sen sijaan ollut lyhyen gaala-esiintymisen aikana, mutta mitenköhän käy kokopitkässä vedossa?
MySpace: Saint Lu