Flow-festivaali on julkistanut esiintyjiä Balloon 360° -lavalle.
Tänä vuonna Balloonilla nähdään ja kuullaan musiikkia muun muassa Brasiliasta, Pakistanista, Indonesiasta, Palestiinasta ja Kongon demokraattisesta tasavallasta.
Balloonilla esiintyvät brasilialaisen musiikin elävä legenda Marcos Valle, Grammy-palkittu pakistanilainen laulaja ja säveltäjä Arooj Aftab, vaihtoehtoisen soulin ja R&B:n tähti Serpentwithfeet, palestiinalainen elektronista musiikkia ja Lähi-idän perinteistä dabkea yhdistelevä 47SOUL, tämän hetken kuumin soul-yhtye Thee Sacred Souls ja monia muita.
Vaihtoehtoisen indien mielenkiintoisimmista uusista äänistä mukaan on saatu Artemas sekä maaliskuussa debyyttilevynsä julkaiseva, vaihtoehtoista diskoa, 70-luvun funkia ja boogieta musiikissaan yhdistelevä Another Taste. Etenkin Artemasin esiintyminen pienellä Balloon 360° -lavalla on mielenkiintoinen veto, sillä indieartisti on eräs tämän hetken kuumimpia uusia artisteja maapallolla. Hänen viisi kuukautta sitten julkaistua If U Think I’m Pretty -biisiään on kuunneltu Spotifyn kautta yli 100 miljoonaa kertaa. Kannattaa siis olla ajoissa paikalla jonottamassa lavan ääreen pääsyä.
Kaikki Balloon 360° -lavan tänään julkistetut artistit löydät kappalelinkin alta.
Marcos Valle, Arooj Aftab, serpentwithfeet, 47SOUL, Thee Sacred Souls, KOKOKO!, Artemas, Precious Bloom, Nabihah Iqbal, Another Taste, Verneri Pohjola: Monkey Mind, Lassy-Eskola: Nordic Stew, Inginmaa/Hypnomen, Selma Savolainen Horror Vacui, The Holy, The Stance Brother ja Tinyhawk & Bizzarro.