Kellohallissa vietetään kolme iltaa erilaisten ja -kokoisten kokoonpanojen parissa. Genrerajat paukkuvat ja haastattelun perusteella luvassa on ”jotain täysin erilaista”.
Teksti: Jukka Hätinen, kuva: Free Fall
Helsinki Free Fall Festival järjestetään tulevana viikonloppuna ensimmäistä kertaa. Perjantaista sunnuntaihin (28.2.–2.3.2014) Helsingin itäisessä kantakaupungissa Kellohallin lavalle nousee norjalaisista ja suomalaisista muusikoista koottuja kokoonpanoja, ja homman nimi on improvisaatio.
Festivaalin taiteellisena linjauksena on esitellä uutta, kansainvälisesti korkeatasoista musiikkia ja uusia esityskäytäntöjä. Esiintyjät tulevat erilaisista taustoista: mukana on jazz-, nykymusiikki-, avantgarde- ja noise-osaajia.
Mitä ihmettä tällaiselta tapahtumalta voi odottaa? Kysyimme muutamia kysymyksiä improvisoidun musiikin maailmasta festivaalin taiteelliselta johtajalta ja tenorisaksofonistilta Esa Pietilältä, free jazz -konkarirumpalilta ja edellisen kerran viime torstaina The Thingin kanssa Suomessa konsertoineelta Paal Nilssen-Lovelta, ja 1990-luvun lopulta saakka kokeellisen musiikin ja noisen parissa operoineelta Tommi Keräseltä.
Mitä improvisoitu soittaminen parhaimmillaan tarjoaa kun olette lavalla?
”Improvisointi tarjoaa upean yhteenkuuluvuuden tunteen yhtyekavereiden kanssa sekä meditatiivisen kokemuksen, jossa ajankäsite katoaa. Se on henkis-fyysinen flow-tila, jossa ei ole huolia, murheita tai muitakaan maallisia asioita – sitä on vain jonkinlaisena musiikin välittäjänä tai välikappaleena, eikä niinkään esittäjänä”, Pietilä kuvailee ja jatkaa:
”Kun pystyy olemaan 100-prosenttisesti sekä auki että läsnä hetkessä, käsillä oleva musiikillinen tilanne antaa kaikki avaimet siihen miten seuraavaksi olisi hyvä edetä – musiikki vie sinua, mutta kipparin tavoin sinä kaitset etkä kahlitse sitä.”
”Kun kaikki muusikot ovat vahvoja, se on fantastinen kokemus – tunnet muiden historian ja taakan jota he kantavat. Sen aistiminen voi myös muuttaa sinua improvisoijana ja toivottavasti siitä syntyy jotain hyvää”, Nilssen-Love syventää.
”Soittaessa olennaisimmat hetket tuntuvat tapahtuvan usein silloin kun normitemput on tehty ja eväät syöty. Parhaimmillaan päädytään perustavanlaatuisten kysymysten äärelle. Syntyykö tuloksena mielenkiintoista musiikkia, onkin sitten toinen kysymys. Silti usein jälkikäteen omia tallenteita kuunnellessa kiinnostavinta jälkeä tuntuu syntyneen silloin, kun homma ei tuntunut lähtevän oikein mihinkään”, Keränen mietiskelee.

Entä mitä koette yleisössä ollessanne?
”Edellä mainitsemani pointit vaikuttaisivat pätevän usein myös silloin kun seuraa muiden musisointia. Soppa on sakeampaa, kun touhussa on kitkaa ja pään raapimista”, Keränen arvioi.
”Tuntuu etuoikeutetulta olla kokemassa niin uusien kokoonpanojen kohtaamisia kuin toisensa läpikotaisin tuntevia muusikoita. Kun kyse on improvisaatiosta, hommat voivat mennä aina mihin tahansa suuntaan ja saatat todistaa jotain jota ei ole aiemmin tapahtunut – eikä tule koskaan tapahtumaankaan”, Nilssen-Love tarkentaa.
”Kokemus on siinä mielessä vastaavanlainen kuin soittaessa, mutta kuulijanahan sitä on passiivin asemassa ja ottaa vastaan lavalta pölähtävää energia ja puhuria – nautinto voi olla helposti yhtä suuri kuin esittäessä. Miten syvälle kuulijana siihen sitten uppoaa, riippuu tietenkin siitä miten kyseinen musiikki kolahtaa ja ottaa otteeseensa. Aikakäsityksen katoaminen on paras merkki flow-tilasta”, Pietilä kommentoi.
Oletteko ollut aiemmin osallisena vastaavanlaisessa tapahtumassa ja kuinka mittavia ovat kokemuksenne improvisoidun musiikin parissa?
”Järjestäjäpuolella en ole ollut vastaavankokoisessa tapahtumassa. Useita yksittäisiä konsertteja ja kiertueita olen kyllä aikaisemminkin järjestänyt. Kokemusta improvisoijana minulla on noin 30 vuotta. Jazzmuusikkona lähdin liikkeelle ja yli kymmenen vuotta sitten siirryin free jazzin ja täysin vapaan improvisaation pariin. Kokonaan improvisoituja soolosaksofonikonsertteja olen myös esittänyt noin 6-7 vuotta”, Pietilä summaa.
”Olen soittanut jazzia ja improvisoitua musiikkia 16-vuotiaasta saakka. Nykyisin soitan noin 200 konserttia vuodessa, joten kyllä tämä minut kiireisenä pitää”, Nilssen-Love kertoo.
”Vapaan improvisaation piiriin laskettavissa sessioissa ja kokoonpanoissa on tullut oltua mukana vaihtelevalla aktiivisuudella vuosituhannen vaihteesta alkaen. Improvisointi sinänsä on ollut mukana omissa soittoharrasteissa kouluajoista saakka. Helsinki Free Fallin tapaisista tapahtumista, jossa kootaan useita kokoonpanoja tietystä porukasta, on aiempaa kokemusta oikeastaan vain Oslossa pidetystä Finnish Fun -tapahtumasta. Omat soittokokemukseni on melko pitkälti elektroakustisen improvisaation parista, joten perinteisempien instrumentalistien kanssa soittaminen on harvinaisempaa herkkua”, Keränen kommentoi.
Kenen kanssa soittamista odotatte ja miksi?
”Yleensä innostavinta on soittaa silloin, kun palikat eivät tunnu etukäteen erityisen yhteensopivilta. Tässä mielessä duo yhdessä Eivin Lønningin kanssa tuntuu kutkuttavalta, varsinkin kun olen vaikuttunut Eivinin pihinätrumpetismista. Toisaalta taas odotan hyvin innolla päästä soittamaan jaskaa yhdessä Pietilän, Nilssen-Loven ja Øyvind Storesundin kanssa”, Keränen nimeää.
”Uusien musiikillisten suhteiden rakentaminen on erittäin inspiroivaa – ja niiden luomista aion jatkaa entistä enemmän”, Nilssen-Love ilmoittaa diplomaattisemmin.
”Kyseessä olevan festivaalin artistien joukosta en osaa enkä halua poimia ketään erityisesti ylitse muiden. Kokoonpanot, joissa on mukana elektroniikka- ja noise-artisteja ovat kiinnostavia, koska sellaisissa olen soittanut vähemmän”, Pietilä odottaa.
Minkä vinkin haluisitte antaa paikan päälle saapuville?
”Festivaalin musiikki ei ole ihan sitä valtavirtakamaa, mutta taatusti mielenkiintoista ja erilaista. Kehottaisin ottamaan mukaan avointa ja vastaanottavaista mieltä, ilman sen kummempia ennakko-odotuksia tai -asenteita. Monenlaista tykkiä kamaa on tulossa, joka monelle kuulijalle on varmasti uutta ja oikein mielenkiintoista”, Pietilä summaa.
”Suosittelisin tarkkailemaan norjalaisia, jotka eivät ole käyneet Suomessa niin usein – kuten Lönning ja Stine Motland. Sunnuntain konsertti, jossa lavalla ovat kaikki festivaalin muusikot tulee olemaan mainio esimerkki siitä mitä voikaan tapahtua, kun yhdistämme kahden maan voimakkaat soittajat”, Paal päättää.
Helsinki Free Fall Festival
28.2.–2.3.2014 Helsinki, Kellohalli
Lisätietoja osoitteesta helsinkifreefall.fi.