Flyygeli töölöläisyksiössä! We Jazz –festivaali päästää yleisön keikalle artistin omaan kotiin

Anna Brotkin kävi keikalla yksityisasunnossa. Kyllä.

Teksti ja kuva Anna Brotkin

Joulukuun 7.-13. päivä järjestettävä We Jazz 2015 –festivaali korkattiin keskiviikkona pianisti Joonas Haaviston testikeikalla. Ja missäpä muuallakaan kuin Haaviston omassa kodissa! Todistettavasti yksiöön mahtuu siis flyygeli.

Tunnelma oli kuin hyvissä kotibileissä: musiikkia kuunneltiin lattialla istuen, tiskipöytään nojaillen ja sängyllä makoillen. Äänimaisemaan sekoittui ääniä kadulta ja naapurista.

Kotikonsertissa raja esiintyjän ja yleisön välissä on minimaalinen, lavaa ei ole ja ilmapiiri on jutusteleva. Ehkä ihminen on vähemmän jäykkä sukat jalassa, ilman kenkiä.

Haaviston ja trumpetisti Mikko Karjalaisen tunnin mittaisessa setissä kuultiin muun muassa Stevie Wonderia. We Jazz –festarin aikana Haavisto jatkaa kotonaan keikkojen soittamista kokonaisen konserttisarjan verran. Tulevilla keikoilla pianistin vieraina kuullaan muun muassa Antti Lötjöstä, ja ohjelmistossa on myös Haaviston omia sävellyksiä. Yleisöä mahtuu mukaan vain kourallinen.

We Jazz on vuosien saatossa kunnostautunut uusien keikkavenueiden käyttöönotossa. Bändi voi soittaa muuallakin kuin klubeilla, konserttisaleissa ja ravintoloissa. Viime vuonna keikkoja kuultiin muun muassa parturissa sekä yksityisissä keittiöissä ympäri Helsinkiä. Tänä vuonna jazzista pääsee nauttimaan Joonas Haaviston yksiön lisäksi muun muassa ratikassa, Kahvila Sävyssä sekä Genelecin puutalossa Arabiassa. Samanlaista luovuutta toivoisi näkyvän enemmänkin. Muistelen edelleen kaiholla Arcade Firen keikkaa Senaatintorilla, kun bändin taustalakanana toimivat meri ja kesäinen Helsinki.