Frank Ocean oli jälleen julkaisutuulella – kuuntele uusi kappale täältä

23.04.2017

Frank Ocean oli Apple Musicin radio-ohjelmassaan Blonded Radio jälleen sitä mieltä, että uutta musiikkia on faneille suotava.

Oceanille on tullut tavaksi julkaista ohjelmissaan uutta musiikkia, eikä uusi jakso tehnyt poikkeusta. Jatkoa aiemmin julkaistuille kappaleille tekee uunituore Lens.

Kuten toisessa lähetyksessä julkaistusta kappaleesta Chanel ilmestyi toinen versio jossa oli mukana Asap Rocky, on uutukaisestakin tarjolla vaihtoehtoinen versio jossa vierailee Travis Scott.

Ensi kesänä Flow-festivaalille saapuva Frank Ocean on julkaissut tänä keväänä aktiivisesti uutta musiikkia.  Pari viikkoa sitten saatiin kuulla Biking, jossa mukana olivat Jay-Z ja Tyler the Creator. Ocean on ehtinyt myös vierailla Migosin kanssa  kanssa Calvin Harrisin kappaleella Slide.

Kuuntele biisi alta.

Lisää luettavaa