Gasellit nostaa hattua sodankyläläisräppärille – nostalginen sample muistuttaa 2000-luvun yhden hitin ihmeestä

Parhaan rap-albumin Emman pokannut bändi julkaisi singlen.

13.05.2022

Stepa oli parikymppinen lappilaissälli julkaistessaan debyyttilevynsä MC (2008). Huoletonta ja vilpitöntä sanailua sisältävän albumin videobiisiksi lohkaistu Vapaapäivä on eittämättä yksi kotimaisen reppuräpin kaanoniin luettavista teoksista. ”Vapaapäivät on pelkkää nautintoo / taivaalla Sodankylän aurinko”, räppäsi nuori Stepa kappaleellaan, joka ylisti vapaaherrailua esimerkiksi oluen ja koripalloilun merkeissä.

Miltei tuhat kilometriä etelämmässä Gasellit otti ensiaskeleitaan samoihin aikoihin, vaikka ensimmäistä julkaisua saatiinkin vielä odottaa jokunen vuosi. Oulunkyläläisyhtyeen askeleiden vauhti kiihtyi levy levyltä, ja kuten hyvin tiedämme, Gasellit on nyt platinarajoja paukutteleva monikansallisen levymerkin ylähyllyn brändi.

Viikko sitten Emma-gaalassa vuoden rap-albumiksi palkittu Zen käsitteli Gasellit-nelikon pakonomaista mielenrauhan etsimistä. Oivalluksena se tarjosi pysähtymisen taidon, saavutuksista nauttimisen. Siihen korona oli pakottanut tukka putkella painaneen yksikön, joka oli alkanut jonkin verran rakoillakin.

Tänään julkaistu single käsittelee samanmoisia teemoja, mutta vielä suoremmin. Diskot ovat taas auenneet, Gasellit on käärinyt hihansa. ”Meidät tunnetaan laadukkaista bailuista, jotka tuntuu aamulla daijussa”, Thube Hefner räppää kappaleella. Suomalainen musiikkiala ei anna armoa: Tili tehdään tien päällä. Kovaa duunia on ”pakko arvostaa”.

Loppuunpalamisen vaara leijuu ilmassa kunnes ei enää leiju. Tästä Gasellit muistuttaa Pakko relaa ennen kun mä delaan -kappaleellaan. Ogelikvartetti kertoo biisin olevan muistutus heille itselleen siitä, miten kingiltä tuntuu, kun osaa ottaa rennosti. Ja tähän kuuluu niin olennaisena osana Stepan kuuntelu, että se on nostettu huukkiin asti. Sodankylän auringon sijaan Gasellien taivaalla paistaa Biggie-aurinko videolla, jonka on ohjannut Emma-patsaan vuoden videosta juuri pokannut Kaverikarim.

Musiikillisesti huomio kiinnittyy ensimmäisenä ikoniseen sämpleen. Kyllä, Chiciähän se, mutta miltei euforisesti lämmittävien nostalgisten väreiden syynä on millenniumin ranskahouseleka, Modjon ainokainen hitti Lady (Hear Me Tonight), jossa Nile Rodgersin riffiä käytettiin samaan tapaan. En tiedä, ohjaako tuo jo mainittu Biggie-aurinko tuntosarvia, mutta estetiikaltaan Gasellit vie vahvasti myös vuosituhannen taitteen Bad Boy -fiiliksiin.

Videon alta löytyvä keikkakalenteri kielii, että tulevina kuukausina Gasellien mahdollisuus relaamiseen jää lähinnä Peugeotissa leppoisteluräpin kuninkaan eli Stepan luukuttamisen tasolle.

Gasellit keikalla:
13.5. Escape, Jyväskylä
14.5. Ilona, Seinäjoki
20.5. Ilona, Oulu
21.5. Domino, Rauma
27.5. The Circus, Kuopio
10.6. Sound Fest, Lahti
11.6. Kesärauha, Turku
17.6. Sideways, Helsinki
23.6. Himos Juhannus, Jämsä
24.6. Tahkon Juhannus, Tahko
25.6. Valtteri Festival, Tampere
25.6. RMJ, Rauma
1.7. Provinssi, Seinäjoki
2.7. Weekend Festival, Hämeenlinna
8.7. Sunset Beach Party, Karkkila
9.7. Ruisrock, Turku
10.7. Aitoon Kirkastusjuhlat, Aitoo
16.7. CoolHead LIVE, Helsinki
17.7. Ilosaarirock, Joensuu
22.7. Mellakka Festival, Hämeenlinna
23.7. Summerfest, Mikkeli
23.7. Sampea & Samppanjaa, Varkaus
27.7. Kaivohuone (Unikeon päivä), Naantali
29.7. House Of Olaf, Savonlinna
30.7. Qstock, Oulu
12.8. Solar Sound, Seinäjoki
13.8. Hoodfest, Kuopio
14.8. Flow Festival, Helsinki
19.8. Tapiola Festivaali, Espoo
20.8. Blockfest, Tampere
25.8. Waltikan venetsialaiset, Valkeakoski
27.8. Akuliina, Jämsä
3.9. Allas Sea Pool, Helsinki

Lisää luettavaa