Black Sabbathin Grammy-voittajabiisin synnyintarina – lehtiartikkelista innoituksen saanut massamurhakappale

01.04.2014

Eli perusmenoa metallirintamalla.

Teksti: Saku Schildt

Black Sabbath nappasi parhaan metalliesityksen Grammyn uusimman 13-albuminsa God Is Dead? -biisillä. Sabbath-basisti Geezer Butler kertoi Grammy.com:n haastattelussa hieman kappaleen synnystä.

”Ozzy oli lukenut Time-lehden artikkelin, jonka otsikko oli ’Is God Dead?’. Hän tosin muisti sen muodossa ’God Is Dead?’. Riitelimme itse asiassa siitä vähän, ja lopulta hain hänelle sen alkuperäisen jutun netistä”, Butler kertoo.

”Tony Iommi sävelsi suurimman osan albumin musiikista, mutta me kaikki osallistuimme sovittamiseen ja minä sanoitin. God Is Deadin tein sellaisen kaverin näkökulmasta, joka ei voi sietää kappaleen nimen kaltaista kysymyksenasettelua. Kysymys jää hänelle mieleen kummittelemaan, ja lopulta tyyppi muuttuu väkivaltaiseksi ja suunnittelee murhaavansa kaikki. Biisin takana oli näitä Yhdysvalloissa tapahtuneita ammuskeluja, joissa tappajat väittivät, että saivat kehotuksen tekoonsa Jumalalta.”

Butler kertoo haastattelussa myös, että sessiorumpaliksi albumin äänityksiin kiinnitetty Rage Against the Machine -rumpali Brad Wilk sai hikoilla pestinsä eteen. Butlerin mukaan koesoitot kestivät viikon, ja aluksi näytti, ettei hommasta tulisi mitään.

”Emme juuri kommunikoineet Bradin kanssa. Sanoimme tuottaja Rick Rubinille, että hän on sinun ehdotuksesi, hoida tyyppi nyt ajan tasalle!” Butler kertoo.

”Brad oli aluksi todella hermostunut, mutta vähitellen homma alkoi sujua. Soitimme Iron Manin ja War Pigsin kaltaisia Sabbath-standardeja, ja pikkuhiljaa hän sai homman syrjästä kiinni. Loppujen lopuksi hän oli mainio.”

Lisää luettavaa