”Alkoi tuntua, että tiedänkö mä edes kuka hitto mä olen” – Haastattelussa Rosi

Rosin juuret musiikin parissa vievät pitkälle lapsuuteen asti.

16.05.2020

Rumba aloitti juttusarjan, jossa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Samuel, sen löydät täältä.

Tällä kertaa vuorossa on Rosi, joka julkaisi musiikkia virallisesti ensimmäisen kerran vuonna 2016. Laulaja on edennyt urallaan sinkku kerrallaan, mutta hiljattain artisti vaikutti olevan tauolla. Todellisuudessa artisti joutui vaikean tilanteen eteen yksityiselämässään, sillä hänen isänsä menehtyi.

Se laittoi Rosin pohtimaan asioita aivan toisenlaisesta näkökulmasta.

”Samalla kun taoin musiikkia ja toteutin mun lapsuudenhaaveen ja pallottelin sopimusta Sonyn kanssa, katsoin vierestä kun isä taisteli imusolmukesyöpää vastaan”, laulaja avaa tilannetta.

”Olen aina ollut kova tekemään töitä asioiden eteen, mitä haluan ja en ole oikein osannut tunnistaa omia voimavaroja tai pysähtyä ylipäätään. Huomasin, että mulla ei ollut oman pään sisällä punaista lankaa tekemisessä ja alkoi tuntua, että tiedänkö mä edes kuka hitto mä olen.”

”Ja mikään ei herättele niin paljon elämään kuin se, että näkee, että joltain rakkaalta se loppuu. Aika klisee, mutta totta. Tuntui, että ekan kerran oikeesti pääsin kaiken takia enemmän kiinni itseeni – ihmisenä ja artistina. Ja jotenkin kaikkeen havahtuminen käynnisti sen, että palaset alkoi loksahdella kohdilleen.”

Rosi kertoi tehneensä valintoja enemmän muiden kuin itsensä näkökulmasta ja halusi sen loppuvan. Jatkossa laulaja sanoo keskittyvänsä täysin siihen, mikä inspiroi ja mikä on häntä itseään, eikä sitä mitä muut haluavat.

Kuulijalle tämä välittyy rehellisyytenä, avoimuutena ja anteeksipyytelemättömyytenä. Musiikissa inspiroidutaan menneistä vuosikymmenistä, kuullaan isoja teemoja ja voimannutaan synasoundien saattelemana diskopallon alla – joko itkien tai nauraen. Mahdollisesti molempia yhtäaikaa.

”Uusi Rosi ei ainakaan purista enää mailaa, koska me eletään vain kerran”, laulaja tiivistää.

Rumballe artisti kertoi tämän lisäksi siitä miten päätyi musiikin pariin ja mikä on hänen supervoimansa.

Mikä soi napeissa just nyt?
”Viime aikoinakin on soinut lempialbumi, Beyoncen Homecoming: The Live Album. Rakastan sen albumin toteutusta, asennetta ja livemusa nyt muutenkin aina parasta. Jostain syystä toi albumi myös voimaannuttaa joka kerta ja oon aina ihan supernainen, kun olen kuunnellut sen.”

”Lisäksi uusista tuttavuuksista mielenkiintoisin tällä hetkellä on Doja Cat. Etenkin Say So on kolahtanut, hyvää nostalgiaa ja groovea.”

Mist sä tuut?
”Oon Rosi eli Rosamaria Siitonen ja tuun Jämsästä, tarkalleen Jämsänkoskelta. Legenda Jukka Virtasen naapurista. Nykyään asun Helsingissä ja teen musiikkia. Päädyin tähän käsittämättömästä palosta laulamiseen. Lauluihin, itsepäisyyden ja päämäärätietoisuuden ansiosta.”

”Iso kiitos kuitenkin kuuluu tuottaja Jonas Olssonille. Hän oli ensimmäisiä ammattilaisia, joka lähti sparraamaan ja kirjottelemaan mun kanssa. Olin 20-vuotias ja kävin laulamassa Jonaksen tuottaman erään tyttöbändin demoja, mutta päädyttiin lopulta tekemään mulle omaa musaa.”

”Tämän lisäksi myös Instagram auttoi, sillä latasin sinne lauluvideoita, joiden kautta indie-yhtiö 325 media otti yhteyttä ja solmin ensimmäisen yhteistyösopimuksen. Tällä hetkellä olen kiinnitettynä sekä 325 medialle, että Sony Music Finlandille. Pähkinänkuoressa näin.”


Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Kun esiinnyin ensimmäisen kerran isommalle yleisölle 6-vuotiaana. Se oli Jämsänkosken joulumarkkinoilla. Päiväkodissa eräs hoitaja oli huomannut, että lauloin jatkuvasti ja keksin omia lauluja leikkien lomassa. Hän kysyi, haluaisinko esiintyä yksin ja opetella yhden joululaulun. Suostuin ja muistan yhä joka sekunnin siitä hetkestä.”

”Se oli ensimmäinen selkeä muisto onnistumisen tunteesta ja siitä kun havahtuu, että mähän saatan olla tässä hyvä. Se oli ilmeisesti aika voimakas kokemus, koska sen perässä tähän asti on tultu. Tai sitten niitä ei hirveästi ole sen jälkeen tullut, hahaha!”

Musiikillinen esikuvasi?
”Kun olin teini tehtiin vielä hieman kyseenalaisesti itse omia cd-levyjä. Eli ladattiin biisejä ja poltettiin niitä omiksi kokonaisuuksiksi. Mä olin polttanut yhden cd:n (tarkalleen siihen mahtui 18 kappaletta) pelkästään Whitney Houstonin I just wanna dance with somebody -kappaletta. Eli joka aamu aloitin päivän kuuntelemalla 18 kertaa sen yhden biisin, koska se oli musta niin hyvä ja siinä oli ihana fiilis aloittaa päivä.”

”Joku joskus myös totesi, että Whitney Houstonin I will always love you on tosi vaikea laulaa, joten tietenkin otin sen harjoituslistalle, koska halusin oppia sen. Ja oivalsin sen biisin kanssa, että vaikeinta ei olekaan tekniikka, vaan tuoda niin iso tunne läpi aidosti. Joten kyseisen artistin musa on iskostunut tosi vahvasti elämään ja sen kanssa on tullut vietettyä tunteja.”

”Ihailen jotenkin sitä glamouria ja diivailua, mutta myös kykyä koskettaa aidosti. Ehkä paluu näihin muistoihin ja oivalluksiin, mitkä on syvästi resonoinut, on myös inspiroinut mua musiikin parissa viime aikoina.”

Supervoimasi?
”Avoimuus. Jos jotain olen oppinut, niin sen että me kaikki – olit sitten artisti tai et, painitaan tismalleen samojen tunteiden ja tapahtumien kanssa edes jollain tasolla, ja siksi en halua piilottaa omaa ihmisyyttäni. Tai luoda jotain illuusiota sen ympärille, että ne ei itseään muka jotenkin koskisi. Olen häpeilemättä ihminen.”

Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Varmaan ihan ekana laulusoundiin. Se on yleensä asia, josta kuulen eniten – hyvässä ja pahassa.”

Lisää luettavaa