Ikä on useimmissa tapauksissa vain numero, mutta se nousee vääjämättömästi mieleen, kun pohtii modernin suomirockin jättiläistä nimeltä Haloo! Helsinki. Yhtyeen keulakuva Elli Haloo on vasta 31-vuotias, mutta bändi julkaisi perjantaina jo seitsemännen albuminsa. Huimaa tahtia korostaa se, että yhtye ehti pitämään levyä ennen kahden vuoden julkaisutauon. Paluu keikkalavoille tapahtui vasta kesällä, paluusingle ilmestyi vajaa vuosi sitten.
Yhtye on vuosien mittaan noussut mammuttimaiseksi koko kansan nimeksi, jolla on moderneja ikivihreitä tilillään. Uusi albumi ei tee siihen poikkeusta, vaikka orkesteri pääsikin yllättämään monet electro swing -henkisellä Lady Domina -paluusinkullaan. Piilotan mun kyyneleet ja Tulikärpäset ovat lauluvihkomateriaalia molemmat. Ensimmäinen edustaa tutumpaa ”HH-tyyliä”, kun Tulikärpäset tuo tekemiseen amerikkalaista moottoritiesoundia.
Bändillä on siis oiva ja tuoreella levyllä myös hyödynnetty tilaisuus kokeilla uusia juttuja. Yksi sellainen oli myös levynjulkkarikeikka, joka järjestettiin Helsingin Vallilassa. Ja tällä kertaa se ei todellakaan ollut mikä tahansa veto, vaan sarjassaan ainutlaatuinen spektaakkeli. Red Bullin Secret Gig järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa, mutta nähdyn perusteella toivottavasti ei viimeistä.
Salakeikalle pääsi erinäisiä sometehtäviä suorittaneet fanit, joiden joukosta yhtye valitsi voittajat. He saivat ottaa mukaansa kolme kaveriaan ja kokoontuminen oli järjestetty 10.9. Allas Seapoolille. Altaalta bussit lähti kohti edelleen salaista määränpäätä. Lopulta tapahtumapaikaksi paljastui Hermannin skeittipuisto Helsingin Vallilassa.
Paikalle oli saatu olosuhteista huolimatta vakuuttavat visuaalit aina pyroista lähtien. Pommit paukkuijat ja liekit viehuivat koko illan. Pieneksi kysymysmerkiksi nousi, miten äänentoisto toimisi tällaisessa betonimiljöössä, mutta sekin paljastui laadukkaaksi – bassot erottuivat ja laulusta sai hyvin selvää. Kokonaisuutena tapahtuma oli siis alusta lähtien loistavasti järjestetty. Samassa hengen vedossa korostattekoon, että faneja sitouttava konsepti on tervetullut lisä suomalaiseen musiikkimaastoon.
Keikka itsessään oli vakuuttava. Haloo Helsinki! on Suomen kehutuimpia livebändejä ja tasonsa he onnistuivat todistamaan esitettyään levyn alusta loppuun. Valtaosa biiseistä oli vielä tuntemattomia ja silti niihin oli saatu eläväistä poljentoa kuin kappaleita olisi soitettu vuosikaudet. Keikka piti otteessaan ja positiivisesti ”tuntemattomuus” näkyi lähinnä fanien extratarkkaavaisuutena. Sinkkurotaation ulkopuolella olevat levybiisit eivät yhden päivän tehokuuntelustakaan huolimatta voine löytyä lihasmuistista. Kovimmat yhteislaulut kuultiin lopulta encoressa, jonka aikana bändi esitti muutaman vanhan kappaleen. Livenä yhtyeessä korostuu soittotaito, mutta myös vahva eläytyminen.
Illan aikana Elli Haloo muisti huudattaa myös aitojen ulkopuolella olevia ja sai vastaukseksi raikuvat suosionosoitukset pimeydestä. Se muistutti siitä, että bändi todellakin ottaa faninsa omakseen – ja on valtavan suuri. Jos keikka sillan alla oli näin isoa, mitä he keksivätkään Olympiastadionille, kun sen aika lopulta on?