”Haluan selvittää, mitä tapahtui” – Travis Scott antoin ensimmäisen haastattelunsa 10 kuolonuhria vaatineen keikan jälkeen

Räppäri keskustelu Charlemagne tha Godin kanssa Astroworld-tragediasta.

10.12.2021

10 ihmistä menehtyi Travis Scottin keikalla Astroworld-festivaalilla Houstonissa marraskuussa. Festivaalitragediasta on nostettu yli 140 kannetta, joiden mukana on 1500 konserttikävijän joukkokanne. Useiden kohteena on Scott, joka on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään.

Scott antoi ensimmäisen haastattelunsa asian tiimoilta. Miltei tunnin mittaisessa keskustelussaan Charlemagne tha Godin kanssa Scott kertoi, että kuuli kuolonuhreista vasta keikan jälkeen. Hän kertoi keskeyttäneensä keikan pari kertaa varmistaakseen, että yleisöllä on kaikki hyvin. Scottin mukaan lavalta käsin voi puuttua vain siihen mitä näkee tai kuulee, eikä korvamonitorien ja lavavalojen takia ole mahdollista ymmärtää kaikkea mitä 50 000 henkilön yleisön joukossa tapahtuu ellei saa selkeää signaalia esimerkiksi hädästä.

Haastattelun lopussa Charlemagne kysyi, ketä Travis Scott pitää syyllisenä tragediaan. ”Uhrien perheet ja yhteisö ansaitsevat vastauksen siihen. Haluan selvittää, mitä tapahtui, mutta haluan jättää sen selvitystyön ammattilaisille”, Scott vastasi.

Lisää luettavaa