Helsinkiläisbändi innoitti Guns N’ Rosesia ja Nirvanaa, mutta hukkasi oman mahdollisuutensa maailmanvalloitukseen – Smack-historiikki on parhaita suomalaisia bändikirjoja

Jarkko Jokelaisen kirjoittamasta teoksesta huokuu omistautuneisuus. Kunnioitus ei onneksi tarkoita kohteen käsittelyä silkkihanskoin.

Smack – Kuolemantuomitun laulu
Jarkko Jokelainen
Like

Smack-yhtyeen tarina on traaginen, eikä siitä puutu dramatiikkaa. Bändiä varjosti laulaja Clauden synnynnäinen sydänvika, jonka vuoksi hän käytti annetun ajan niin kuin vain rock ’n’ rollin tähdet häntä ennen olivat opettaneet. Clauden rinnalla soitti yhtye, joka kuulosti ja näytti likaiselta ja räkäiseltä rosvojoukolta.

Smack kasvatti suosiotaan kotikentällään Helsingissä, mutta kiersi silti jatkuvasti myös maakuntien tanssisaleissa runnomassa stoogesiaanista meteliään. 1980-luvun Suomesta ei moni päässyt kokeilemaan siipiään Atlantin toiselle puolen. Smack lähti Los Angelesiin, mutta voittoisasti alkaneen reissun momentum luiskahti käsistä.

Etenkin tämän taitekohdan lukeminen on piinallista.

Pitkän linjan musiikkitoimittaja ja Flaming Sideburnsin rumpali Jarkko Jokelainen on onnistunut dokumentoimaan Smackin tarinan koukuttavaksi ja eläväiseksi bändihistoriikiksi. Uudet henkilöt ajetaan sisään ajatuksen kanssa ja kirjoitetaan ulos luontevien saatteiden kanssa samalla kun tarina etenee vääjäämättömästi kohti Clauden ennenaikaista kuolemaa. Smack – Kuolemaantuomitun laulu (Like) kertoo kohteensa lisäksi yhtä lailla suomalaisesta rock-kulttuurista ja musiikkialasta, jotka olivat niin lastenkengissä, että sitä on vaikea tänä päivänä käsittää. On esimerkiksi vaikea kuvitella, että manageri enää löisi luurin korvaan, kun soittaja tiedustelisi englanniksi artistin perään.

Smack oli väliinputoaja ja altavastaaja, jonka uran olisi arvannut päättyvän suureen pamaukseen. Sen sijaan se hiipui hiljalleen Hollywoodin juottoloissa ja huumeluolissa. Yhtye joutui seuraamaan suurin piirtein katuojasta käsin, kun Smackia innoittajinaan pitäneet bändit Guns N’ Rosesista Nirvanaan nousivat maailmanmaineeseen.

Smackin ympärillä ehti sattua ja tapahtua. Vaikka loppu on traaginen, kansien väliin mahtuu tolkuton määrä hulvattomia anekdootteja Smackin alle 10 vuoden mittaiseksi jääneeltä taipaleelta. Pohjanmaalla piileskeltiin pillastuneen isännän hauleja valurautaisessa kylpyammeessa, kalifornialainen seinä puolestaan hävisi kestävyydessä härmäläiselle luupäälle.

Kaliforniassa luuhanneiden rokkarien sitaateissa sanaa pateettinen käytetään pari kertaa väärin, luultavasti anglismina. Siinäpä ainoa moite, jota kirjasta keksin.

Jokelainen kirjoittaa teoksen saaneen alkunsa vuonna 1985, kun hän haastatteli Smackia 14-vuotiaana. Omistautuneisuus huokuu kirjasta, mutta kunnioitus ei onneksi tarkoita kohteen käsittelyä silkkihanskoin.