”Hienoja taiteellisia ratkaisuja on turha odottaa” – haastattelussa Klamydian Vesku Jokinen

Koronavuosi osui kovaa yli sata päivää vuodessa tien päälle olevaan Klamydiaan. Toisaalta Vain elämää on tuonut Vesku Jokiselle uusia faneja etenkin ikäryhmistä, jotka ovat Klamydiaa vältelleet. Kunpa vain pääsisi esittämään uutta materiaalia keikoille, yhtyeen liideri tuumii odottelevaisena.

Bengt Henriksson, Photorox

Huomenna ilmestyvä Hiljainen pöytä läheltä orkesteria on Klamydian 20. albumi. Yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen, moottöriturpa Vesku Jokinen povasi hauskanpitoa varten perustetulle projektille ikää enintään pari kuukautta, mutta vuosirenkaita bändille on kertynyt jo 33. Jokinen kävi Rumban konttorilla vaihtamassa kuulumiset: Klamydia ei ole menossa mihinkään, vaikka historiaan mahtuu biisejä, joita hän ei enää kirjoittaisi. Ja edelleen löytyy aiheita, jotka saa viisikymppisen punkkarin veren kiehahtamaan, kuten vallan kahvassa olevat päättäjät.

Olet toista päivää Helsingissä. Et ole ollut kaupungin hektisyyden ylin ystävä ja olet sanonut, että parasta Helsingissä on pois lähtevät junat. Miltä tällä kertaa visiitti on tuntunut?

”Ankean harmaata niin kuin kaikkialla muuallakin missä nyt on tullut käytyä. En ole Helsingin suurin ystävä, oon sellainen maaseudun juntti, etten tykkää sisäänpäin lämpiävästä suurkaupungista. On täällä hyvää porukkaa ja osittain oikein hyvä meininki. Ehkä tuo on liian rankka ilmaisu, että pois lähtevät junat on parasta. En allekirjoita sitä enää.”

Miten sun mielestä Suomessa on hoidettu koronakriisi esiintyvän artistin ja yrittäjän näkökulmasta?

”Se on tehty selväksi, että tapahtuma-alasta ei välitetä. Se on ollut hyvin selkeä viesti.

Mä en ole poliitikko, en sinne päinkään. Mutta maalaisjärjellä ajateltuna ihmetyttää, että jos viime syksynä voitiin järjestää festivaalia ja tapahtumaa hyvinkin vastuullisesti, ilman yhtäkään tartuntarypästä, niin miksei enää. Kaipaan selkeitä toimintaperiaatteita, enkä tällaista sekoilua.”

Tähän sopii mielestäni sitaatti Rumban haastattelusta vuodelta 2013. Silloin sanoit, että Suomessa ”leikitään nöyriä, vaikka pitäisi näyttää päättäjille, että ette te nyt jumalauta voi ihan mitä tahansa tehdä. Nykyäänhän aktivismi on sitä, että menet nettiin ja täytät jonkun adressin. Täysin munatonta toimintaa!”

”Tässä on oltu odottavalla kannalla koko ajan. Odotetaan, että koska saa luvan ja kuinka. Kyllähän tämä jossain vaiheessa ajautuu kärkkäämälle osastolle, jos tätä vain jatketaan ja varsinkin, jos tuntuu, että se menee sellaiselle varmuuden vuoksi -linjalle.”

Miten summaisit tilikauden 2020 Klamydian Usvaputki oy:n toimitusjohtajana?

”Saatiin jonkun verran keikkaa tehtyä, ei se ihan nollille mennyt. Klamydia tekee sellaisen sata keikkaa vuodessa, niin nyt pystyttiin tekemään 30, joista osa oli peruttujen isojen keikkojen tilalle tulleita pikkukeikkoja. Konkreettisesti suomeksi sanottuna: vitun paska vuosi.”

Klamydian haastatteluissa on toistunut väite, että bändi on kriitikkojen vihaama. Myös toimittajat ovat toimineet kaikukoppana tälle. Mä olen nyt se, joka kyseenalaistaa tuon myytin: Esimerkiksi Rumbassa Klamydia sai Tango Deliriumiin (1997) asti ylistäviä levyarvioita. Myönnän, että sitten onkin ollut vähän huonompia arvosanoja, mutta taas 2010-luvulla levyt saaneet esimerkiksi Soundissa kolmea neljää tähteä.

”Muistan Rumbasta sellaisen henkilökohtaisen kirjeen. Sellaisen jonkun toimittajan kirjoittaman vittuilun, kun puhuttiin radioiden soittolistoista.

Mikä on Klamydian ja kriitikkojen suhde… voinko mä sitä kauniimmin sanoa, mutta ei mua kiinnosta paskaakaan mitä kriitikot sanoo. Me ei tehdä musaa kriitikoille. Jos ne tykkää, niin ok. Mun henkilökohtainen kuva kriitikoista on se, että ne vaatii bändiltä jotain uusiutumista ja hienoja ideoita ja eteenpäin menoa. Me ei olla 30 vuodessa menty mihinkään. Soittotaitoa on tullut vähän lisää väkisinkin ja lyriikat ovat ehkä kehittyneet jollain tapaa, mutta tietoisesti ei olla liikuttu.

Jos mä näen levyarvion, niin luen läpi, sen verran utelias olen. Mutta kriitikoiden kirjoittelut on ilmaa.”

Kriitikoista kuitenkin puhut haastatteluissa, ja olet kirjoittanut heistä biisejäkin. Että jonkinlainen suhde kuitenkin on.

”En mä halua kenenkään mielipiteitä dissata, ja ehkä tuo ilmaa oli liian rankka termi. Me ei vaan sovita mun mielestä niihin raameihin, jotka kriitikot piirtää. Hienoja taiteellisia ratkaisuja on turha odottaa, me tehdään tätä ja sillä selvä.”

Nyt uusimmassa Soundissa on sentään rehellinen yhden tähden arvio.

”Onks siellä yhden tähden arvio? Hahaha! Mä oon sanonut aina, että jos kriitikot haukkuu, niin kansa tykkää.

Korreloiko yhden tähden arvio listasijoituksen kanssa, että ykkössija on tulossa?

”Kaikki mikä mulle merkkaa on kansan mielipide. Se on se mistä mä välitän. Tällaiset Soundin kriitikot… oikeastaan hän allekirjoitti sen, että mä olen onnistunut levyn teossa.”

Asteikolla 1–10, kuinka paljon on jännittänyt, että sun vanhoja sanomisia, tekemisiä tai edes sanoituksia kaivellaan lööppeihin?

”Kyllähän niistä on jotain kaiveltukin. 90-luvulla on tullut laulettua aiheista, joista ei enää biisejä nykypäivänä tulisi tehtyä. Se on sitä aikaa, aika oli ihan eri kuin nyt. Niinhän sitä sanotaan, että joka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään. Sama ihminen sitä on, mutta ajat ja ikä ja mielipiteet voi olla ihan eri kuin nykyään.”

Vanhoihin sanomisiin liittyen yritin kuunnella Kylähullut-projektin biisin Lisää persettä rättipäille. Se on poistettu Spotifysta, miksi?

”En ole tietoinen tällaisesta. Selvä.”

Vuodenvaihteessa kuoli kaksi sun yhteistyökumppania ja ystävää, Alexi Laiho ja Toni ”Kape” Karppi. Miten olet käsitellyt heidän poismenoaan?

”Siinä meni kaksi hyvää miestä, kaksi minun hyvää ystävää. Kumpikin oli niitä tyyppejä, että jos juttu jää kesken ja nähdään vuosien päästä, niin se jatkuu siitä mihin edelliskerralla jäätiin. Surutyötä… en tiedä olenko edes aloittanut. Mieli on lukossa ja sielu itkee.”

Jos sitten huomattavasti kevyempiin aiheisiin: Tein Ilkka-Pohjalaisen kuntavaalikoneen ja jouduin pettymään. Siellä ei kysytty Klamydiasta yhtäkään kysymystä. Eikö esimerkiksi Klamydia-patsasta vaatimalla voisi kerätä hyvin ääniä Vaasassa?

”En mä ole patsasta vailla, mä haluan vain tehdä musaa.”

Mitä nuori Vesku Jokinen sanoisi, jos hänelle olisi 80-luvun lopulla heittänyt, että julkaiset muuten Klamydian 20:nnen albumin vuonna 2021?

”En uskonut alun perinkään Klamydian kestävän muutamaa kuukautta kauempaa, tämän piti olla ihan vain hupimeiningin projekti. Sen takia tämä nimikin on tällainen. Sitä ei ole vain jääräpäisyyttään koskaan vaihdettu. Berglundin Joose sanoi silloin, kun levytettiin hetki Stupidolle, että kai ymmärrätte tämän nimen olevan teille riippa. Me sanottiin, että totta kai, mutta sitä ei vaihdeta. Onhan se kasvattanut omaa luonnetta ja sisukkuutta, koska Klamydia-nimen alla on saanut tehdä kolme kertaa enemmän duunia… just nuo kriitikoiden kirjoittelut… se on ihana se yksi tähti, ei vittu, nyt on tullut tehtyä hyvä levy!”

Kuinka monta kertaa muutaman soinnun voi vielä laittaa eri järjestykseen?

”Toivottavasti ainakin kakskytä levyä lisää. Mä teen sitä musiikkia mistä mä tykkään. Jos rupeisin miettimään, mistä ihmiset tykkää, eihän tässä uskaltaisi tehdä mitään. Jos teen biisin johon olen tyytyväinen, esitän sen jätkille. Jos ne on tyytyväisiä, se esitetään. Silloin me voidaan seistä sen takana. Jos maassa on paljon ihmisiä, joilla on sama musamaku kuin meillä, sehän on vain plussaa. Mulle on helvetin tärkeätä, että ihmiset ostaa levyjä ja kuuntelee näitä biisejä. Mutta jos tilanne olisi se, ettei ketään kiinnosta, niin mä soittelisin näitä sitten treeniksen seinille, mun on pakko niitä kuitenkin tehdä. Se on mun paineilmaventtiili, jonka tarvitsen henkisen tasapainon pitämiseen.”

Näetkö itse siinä mitään ristiriitaa, että Klamydia laulaa vakavammista aiheista ja sitten taas heti perään runkkaillaan?

”Meillä on sellainen tyyli ollut aina, että harrastetaan niin sanottuja kevennyksiä, tai tykätään vetää itseltämme toisinaan matto jalkojen alta. Se on sellainen klamydiamainen muistutus, ettei tämä niin vakavaa kuitenkaan ole. Tiedän, että se on varmasti monen mielestä mautonta, mutta ei se mua kiinnosta vittuakaan.”

Levyn alkupuolella lauletaan paljon Suomesta, Pohjanmaasta ja mainitaanpa siellä myös Vaasan Sport…

”Suomi, Pohjanmaa ja Vaasan Sport on erittäin tärkeitä. Mä teen lauluja aiheista joista mä tykkään. Tällä kertaa ammennettavaa oli esimerkiksi noista aiheista, mutta voi olla että ensi levyllä ei. Ollaanhan me tehty Vaasan Sportille kannatuslaulukin, mutta se ei ole millään levyllä. Ja Pohjanmaa… johtuisko siitä, että mä asun siellä? Onko Tuomari Nurmiolta koskaan kysytty, että miten sä jaksat jauhaa aina vaan Helsingistä?”

Esität sanoituksissa myös paljon kritiikkiä nykymenoa kohtaan. Mikä on sitten se Suomi, mistä sä laulat, jos monet asiat ovat nykyisin pielessä?

”Mä en muuttaisi suomalaisessa ihmisessä mitään. Suomalainen ihminen on suora ja rehellinen. Varovaisuutta mä hieman karsisin. Kun olen katsonut päättäjien koronatoimia, niin mun mielestä täällä pitäisi hieman heilutella tuoleja. Ihan oikeasti muullakin kuin nettikirjoittelulla. Suomalaiset päättäjät ovat tottuneet siihen, että vaikka mitä päätöksiä ne tekee, niin kansa avautuu ainoastaan lehdissä tai netissä tai baarissa kahden jälkeen… tietysti baarissa ei tällä hetkellä ole kukaan kahden jälkeen!

Pitäisi näyttää niille, että ette te voi tehdä ihan mitä vittua huvittaa! Täällä on sairaat verot ja hyvin paljon ihan järkyttäviä epäkohtia. Vertaa Euroopasta vaikka Ranskaan, siellä on ihmiset hieman tulisempia. Nostapa leivän hintaa niin siellä ollaan kadulla huutamassa! Tämmöistä enemmän, niin ehkä siellä herättäisiin, ettet sä voi tehdä siellä mitä tahansa. Faktahan on kuitenkin se, että suurin osa poliitikoista menee sinne ajamaan omia asioitaan. Kyllähän se niin on, vaikka sitä yrittäisi kuinka hienosti käännellä ja väännellä. Niin kuin Pelle aikanaan lauloi: Niiden joilla ei ole moraalia on helppo saada valtaa.”

Klamydia on kritisoinut tosi-tv-formaatteja aiemminkin ja myös tällä uudella levyllä naureskellaan esimerkiksi Temppareille. Niin vain Jokinen istui Vain elämää -pöydässä. Aloitetaanpa siitä, että tuliko paskaa niin sanotusti omalta joukkueelta?

”Mulle on tullut pelkkää peukaloa ylöspäin joka paikasta. Jos se olisi ollut normaali Vain elämää -formaatti, eli ryhmä kevyen musiikin edustajia ja nuori räppäri, niin en mä olisi lähtenyt. Wirtasen Tonihan mulle puhui jo neljä vuotta sitten, että lähde. Kun kokoonpanossa oli Arja Korisevasta Herra Ylppöön, niin katsoin että nyt on se hetki. Kyllä se mietitytti silloin, kun oon muutaman kärkevän kommentin siitäkin ohjelmasta sanonut… Ajattelin, että voin tehdä sen omalla tyylilläni. Menin sinne olemaan oma itseni. Se porukka oli ihan saatanan mukava. Meillä oli tosi hauskaa siellä. Oli ne raskaita päiviä, kun 17 tuntia on linssin alla yhdeksän vuorokautta putkeen.”

Saitko uutta perspektiiviä oman musan tekoon tai muuta henkistä pääomaa?

”Sain kahdeksan uutta ystävää. Oon aikaisemminkin osan niistä tuntenut, mutta nyt ollaan paljon läheisempiä. Aina siinä huomaa, että niin monella lailla pystyy tekemään musiikkia. Koen saaneeni hyvin paljon henkistä pääomaa. Tuotanto ja kuvausryhmä ja se Lerin bändi… lähetettiin Klamydian versiot demoina, niin ne soitti aivan yksi yhteen ne! Kävin täällä nauhoittamassa ne biisit ja kun soitin jätkille, niin ne totesi että tulee aivan epätodellinen olo. Siitä mulle varmistui viimein, että oon oikeassa paikassa. Lerin bändi oli ottanut asiat omakseen, ne vetää Gibsonista käyrätorveen kaiken. Hienoja muusikoita.”

Minkälainen tuntuma sulla on, toiko ohjelmaan osallistuminen uusia faneja sulle ja yhtyeellesi?

”Ikäjakauma on sekä noussut että laskenut. Melkein kapalovauvasta yhdeksänkymppiseen mummoon pistää mulle postia. Mikäs siinä. Eppu Normaali sanoi aikanaan, että arvostamme myös mummojen suosiota! Tässä rupeaa olemaan itsekin hieman iäkkäämpi punkkari.”

Mitä seuraavaksi, nähdäänkö sut Selviytyjät Suomessa tai Big Brotherin julkkiskaudella?

”Ei. Eäh. Ei. Sillä ei ole musiikin kanssa mitään tekemistä. Sen voin sanoa, että saat tulla vetämään turpaan, jos mä noihin menen. Se ei ole sellaista tosi-tv:tä missä haluaisin olla. En halua mennä mihinkään saarelle räytymään. Big Brotherissa koko ajan linssin alla… ei jumalauta. Emäntä sitä seurasi ja mä kävin vilkaisemassa sitä ensimmäistä jaksoa, huh huh.

Kyllä mulla reality-kiintiö on täynnä muutenkin nyt ainakin hetkeksi. Kun nyt pääsisi keikalle ja saisi keskittyä siihen. Mulla on ollut näiden 33 vuoden aikana sellaisia väsymyskausia, että pitääkö mun nyt saatana lähteä taas johonkin vaikken jaksaisi. Sen tämä korona on saanut mut tajuamaan, että mä haluan tehdä rockia, mä haluan olla tässä bändissä, mä haluan keikkailla vielä kauan. Se on tullut nyt täysin selväksi.”

Minkälaisia oireita on tullut, kun ei pääse tien päälle?

”Jos liikkuvalta lapselta viedään liike. Kyllähän se vituttaa. On tämä vituttanut niin että saatana. Ja ahdistanut niin perkeleesti. Ihmismieli pystyy näemmä venymään. Ahdistukseen on tottunut, sen kanssa pystyy elämään. Koen olevani koronakauden jälkeen huomattavasti vahvempi ihminen. Pinna pystyy venymään kauemmin, pystyy sietämään sitä vitutusta vielä enemmän. Onhan noissa reissuissa huonotkin puolet, jotka on venyttänyt sitä pinnaa jo ihan huolella. Takahuoneet ja keikkaolosuhteet ei ole aina ihan sitä parasta mahdollista, varsinkaan 10–20 vuotta sitten.”

Toinen asia, mitä olet toistellut jo 90-luvusta asti, on se, että teet Klamydiaa niin kauan kuin henki kulkee. Sanoit jo, että matkan varrelle on mahtunut niitä epätoivon ja kyseenalaistuksen hetkiä. Miten sieltä on noustu?

”Hyvä yhteishenki. Meillä bändi sopii niin mukavasti samaan bussiin, samaan hotelliin. Ei ole yhtään niitä riitoja, mitä monilla iäkkäillä bändeillä on. Jos meillä on jotain kärhämää, niin se sovitaan heti. Meillä on niin hyvin reissaamiseen sopeutunut porukka roudariryhmää myöten. Oon kuullut hirveitä kauhutarinoita pitkäikäisistä bändeistä, mutta ei meillä ole mitään sellaista. Sitä vaan tehdään ja nautitaan siitä mitä tehdään, soitetaan, pidetään hauskaa ja siirrytään seuraavaan paikkaan.

Kyllä me ollaan välillä toistemme terapeutteja. Bussissa on puhuttu hyvinkin syvältäluotaavia asioita hyvinkin usein. Ja ne jää sinne bussiin. Ehkä se pohjalaisuuskin auttaa, kun kaikki puhutaan niin saatanan suoraan ja heti, ilman mitään kieroilua tai salailua. Se on hyvä yhteisö, se on perhe. Ja vittu kun tästä nyt puhuu, niin tulee niin hirveä ikävä niitä urpoja siellä bussissa.”

Minkälaisissa voimissa Klamydia on nyt 2021?

”Mehän ollaan päästy vasta hyvään vauhtiin. Täältä tullaan aina vaan, saa haukkua!”