Hip hop -pioneeria syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Rumba Afrika Bambaataa Zulu Nation

Yhdysvaltalaista hip hop -pioneeria ja DJ:tä Afrika Bambaataata syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytökset tulevat ilmi bronxilaisen tuomipiirin valtuutetun ja toimittajan Ronald Savagen tuoreessa kirjassa, jossa hän kertoo itse tulleensa lapsena Bambaataan hyväksikäyttämäksi.

NME:n mukaan 50-vuotias Savage kertoo Impulse, Urges and Fantasies -kirjassaan Bambaataan, oikealta nimeltään Kevin Donovanin, pakottaneen hänet suuseksiin useita kertoja Savagen ollessa 13- tai 14-vuotias. Bambaataa olisi tuolloin ollut noin 21-vuotias.

”Halusin olla mukana joukossa, enkä oikein ymmärtänyt, että se, mitä Bambaataa teki minulle, oli hyväksikäyttöä,” Savage kertoo Shot 97:n haastattelussa. ”Tiesin, että se oli väärin. Minulla oli sellaisia yök-tunteita.”

Pian 59 vuotta täyttävä Bambaataa ei toistaiseksi ole vastannut syytöksiin. Oikeudellista merkitystä Savagen väitteillä ei ole, sillä Yhdysvaltain lain mukaan kyseiset rikokset olisivat jo vanhentuneet. Savage ei omien sanojensa mukaan ole aiemmin kertonut hyväksikäytöstä, sillä hän pelkäsi Bambaataa.

Hip hop -järjestö Universal Zulu Nationin perustanut Afrika Bambaataa tuli tunnetuksi erityisesti 1980-luvulla julkaisemistaa elektro-kappaleista ja vaikutuksestaan hip hop -kulttuurin syntyyn. Häntä kutsutaan muun muassa nimillä ”The Godfather” ja ”Amen Ra of Hip Hop Kulture”.