Hologrammi-Rihanna keimaili omien alusvaateluomustensa mallina – mallistohan muuten ilmestyi tänään

Tosielämän Rihanna katseli yleisössä, kun hologrammi-Rihanna houkutteli katsojia korsetissa lavalla.

11.05.2018

Rihannan jo pidemmän aikaa kohuttu alusvaatemallisto Savage X Fenty vietti eilen julkkaribileitä New Yorkissa. Mallistoa esitteli yleisölle, no, kukapa muukaan kuin Rihanna itse.

Tai ainakin hologrammi-Rihanna, jonka varsin houkutteleva olemus sonnustautui lavalla muun muassa ihanan pinkkiin höyheniseen hepeneen, mustaan korsettiin ja sukkanauhoihin, sekä läpinäkyvään keltaiseen aamutakkiin:

Julkkareiden myötä malliston verkkokauppa aukesi tänään ja hepeneet löytyvät nyt siis itselle haalittavaksi täältä.

Lisää luettavaa