Homoja Oulusta -cocktail on Oulun vuoden ni­mik­kojuoma – jäljet johtavat sylttytehtaan sijaan helsinkiläiseen rockjuottolaan

Sittne siirrymme Ouluun, jossa saa alkoholia.

THJKB:n Facebook

Sanomalehti Kaleva kertoo sivuillaan, että turkoosin värinen Homoja Oulusta -cocktail valittiin Oulun vuoden nimikkodrinkiksi.

Drinkin on kehittänyt baarimestari Aku Kuorelahti. Nimensä se on saanut oululaisen Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin vierailusta Helsinkiin ja Bar Looseen. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi soitti keikan kyseissä juottolassa, ja baarilla on tapana laittaa esiintyvän yhtyeen nimi baarin ulko-oven yläpuolella olevalle valotaululle.

Yllättäen Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin nimi ei sinne mahtunut, ja kun keikkajärjestäjät kyselivät mitä sinne ripustaa, kertoivat bändin jäsenet olevansa tyytyväisiä vaikkapa nimeen ”Homoja Oulusta”.

Bar Loosen väki totteli, ja loppu on historiaa.

Homoja Oulusta -juoma sisältää Tom of Finland -vodkaa, erilaisia likööreitä, seljankukkasiirappia sekä sitruuna- ja päärynämehua.

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi kertoi Facebokissa, että se on jopa itse aiemmin sunnittelut saman nimistä drinkkiä.

”Funny fact: oltiin jo itsekin suunniteltu samannimistä juomasekoitusta ja meijän resepti oli yhtyeen kollektiivisen muistin mukaan seuraavanlainen: 2 rennietä murskattuna, 8 senttiä jallua, tippa majoneesia, lihapiirakan paloja kahessa cocktailtikussa”, yhtye kertoi Facebookissa.

Onnea bändille! Onhan tuo nyt suurin kunnia, mitä yhtye voi osakseen saada.

Kalevan artikkelin asiasta löydät täältä.