Huomio, kauniin musiikin ystävät: Ensimaistiaisen perusteilla Katri Onnela tekee melko täydellistä musiikkia

Nyt ollaan kauneuden äärellä.

14.05.2015

Katri Onnela soitti aikoinaan niin piirun raskaammassa Takiainen-yhtyeessä kuin hieman kokeellisemmassa Raadelmassakin. Nyt Onnela on julkaissut ensimmäisen maistiaisen omasta soolomateriaalistaan. Linnut on aivan itkettävän kaunis kappale, jota ei herkemmässä mielentilassa kannata kuunnella.

Mikäli maistiaisen perusteilla tekee mieli mennä katsomaan, miltä Onnelan musiikki kuulostaa elävänä, niin eipä hätää: Facebook-sivujensa mukaan Onnela esiintyy Punavuori Kukkimaan -tapahtumassa Agricolankirkon luona lauantaina 23.5. klo 15-16.

Katri Onnelan artistisivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa