Kaikki lähti vaatteista.
Jessica Jonsson-Palmroth tapasi nykyisen aviomiehensä noin kymmenen vuotta sitten ja imeytyi tämän mukana urbaanin vaatebrändin Osuma Street Wearin toimintaan. Omien sanojensa mukaan hän tekee Osumalla kaikkea sihteerin ja markkinointivastaavan hommista visualistin töihin ja laaduntarkkailuun.
”Elän ja hengitän sitä päivittäin. Osuma on meille kolmelle, eli omistajilleen ja minulle, tietynlainen elämäntapa. Hirveästi on nyt tullut sellaisia brändejä, jotka korostavat jotain tiettyä asennetta, ja me ollaan mietitty niistä, että kuulostaapa urpolta. Mutta nyt kun yritän selittää mitä Osuma meille merkitsee, niin ehkä se on tavallaan juuri jotain sellaista”, Jonsson-Palmroth sanoo.
Osuma oli alkuvuosinaan pienen, lähinnä räppäreistä ja rikollisista koostuvan porukan brändi, jonka tiesivät vain tietäjät. Nykyään hiihtomaskista ja pesäpallomailoista koostuvan logon tunnistaa moni muukin, ja käyttäjäkunta on paitsi laajentunut myös pehmennyt.
Silti brändi merkitsee tekijöilleen edelleen tietynlaista piittaamattomuutta yleisistä normeista ja hyvän tavan vastaisen toiminnan rajamailla häilymistä.
Jonsson-Palmrothille sopiva paikka tuntuukin olevan raffin undergroundin ja ammattimaisen bisneksen välissä. Vuoden 2018 alussa siskonsa kanssa perustamassaan Pimee työvoima -levy-yhtiössä he lupaavat paneutua erityisesti edustamiensa artistien liiketoiminnan kehittämiseen.
Yhtiölle signatut artistit ovat kuitenkin poikkeuksetta sen verran marginaalisia, ettei niiden kohdalla voida puhua varsinaisesta bisneksestä: Etelän Vetelät, Nupi Nikotiini, Rankkalinna, Smutka.
”Suomessa on hirveästi artisteja, jotka eivät esimerkiksi voi laskuttaa keikkoja, koska niitä ei kuitenkaan ole tarpeeksi, että kannattaisi perustaa firma. Monet tosi lahjakkaat räppärit ovat ennen kaikkea taiteilijoita, joilla ei ole mitään kelaa siitä, miten omaa juttua pitäisi myydä tai markkinoida”, Jonsson-Palmroth taustoittaa Pimeen työvoiman syntyä.
”Ollaan siskon kanssa molemmat aina fiilistelty räppiä. Sisko on myös monialayrittäjä, joka handlaa hyvin talouspuolen sekä sopimustekniset asiat. Minä taas tajusin, että kaiken muun homman ohella autoin jatkuvasti tuttuja artisteja vähän kaikenlaisessa: linkitin niitä toisiinsa ja säädin keikkoja, taustoja tai studioaikoja. Ajattelin, että helvetti, jos teen sitä koko ajan muutenkin, niin miksen tekisi sitten kunnolla.”
Pimeen työvoiman tämänhetkiset artistit asettuvat pitkälti rataräppi-osastolle, jossa sanoin maalailtava naiskuva ei välttämättä ole sieltä kunnioittavimmasta päästä. Naispuolista levy-yhtiöpomoa se ei häiritse – itse asiassa enemmän Jonsson-Palmrothia ärsyttää feministeiksi profiloituvien naisräppäreiden ”loukkaantumisrap”, kuten hän lajia nimittää.
”Lyriikoita otetaan liian vakavasti, aletaan kieltää mitä toiset artistit saavat sanoa. Sitä en hyväksy ollenkaan. Sitähän räppi on, että voi kirjoittaa paskatkin jutut ulos. Parempi niin, kuin että menisi toteuttamaan niitä ajatuksia käytännössä tuonne ulos. Jos vaikka huoritellaan tai puhutaan väkivallasta naista kohtaan, se on kuitenkin vaan biisi. Jengi kirjoittaa kirjoja naisia tappavista sarjamurhaajista, eikä kirjailijaakaan lynkata sen takia.”
Edeltävän lausuntonsa vastapainoksi Jonsson-Palmroth on laittanut liikkeelle Suomen mittakaavassa merkittävän Mimmit räppää -liikkeen ja istuu yhtenä kolmesta Mimmit ry:n hallituksessa. Loukkaantumisräpin lisäksi häntä ärsyttää asenne, että naisten tekeminen olisi aina pelkkää puuhastelua.
”Kun tehtiin ensimmäistä Mimmit räppää -tapahtumaa, tiesin, että jos me mennään Basso-foorumille tai Redrum-187:lle etsimään jengiä, paskamyrsky alkaa välittömästi. Pyysin suoraan Osuman, 3rd Railin ja Mad Colorsin yhteistyökumppaneiksi. Mitään sanomista ei tullut, kun homma oli heti tarpeeksi uskottavaa.”
Mimmit räppää sai oikeastaan alkunsa peinttauksen puolelta, kun katutaiteilija Rosa Hultman halusi yhyttää naispuolisia graffitimaalareita toisiinsa. Hän pyysi Jonsson-Palmrothia mukaan toiseen Mimmit peinttaa -tapahtumaansa, ja nopeasti he päätyivät siihen, että myös kaikki musiikkipuolen tekijät voisivat kerrankin olla naisia.
Alkuun he epäilivät, löytäisivätkö tarpeeksi naispuolisia räppäreita ja dj:tä, mutta lopulta tarjokkaita oli niin paljon, että mikki päätettiin avata kaikille halukkaille.
”Ekassa tapahtumassa olisi voinut olla enemmänkin yleisöä, mutta fiilis oli hyvä ja sekä artistit että paikalle tullut jengi diggasivat sikana. Tajuttiin, että tälle on tilausta. Kahdessa vuodessa naisräppäriys on kokenut ison murroksen. Uskon, että olemme onnistuneet muuttamaan tilannetta, vaikken haluaisikaan itse sanoa sitä ääneen”, Jonsson-Palmroth sanoo.
”Toisaalta olemme myös muuttaneet stereotypiaa naisräppäristä, kun ennen ajateltiin, että sen on pakosti oltava ei-hetero feministi. Se on avannut tuolle skenelle monta juttua, mutta samalla myös hajottanut sitä. Olen kuitenkin aina digannut ärsyttää kaikkia kaavoihin kangistuneita ihmisiä.”
JESSICA JONSSON-PALMROTH
Rakkauslapsi: Osuma
”Jotkut ovat ilkeilymielessä puhuneet, ettei minun ole tarvinnut muuta kuin mennä naimisiin Osuman toimitusjohtajan kanssa. Siinä mielessä se on totta, että kyllä minä vähän niin kuin nain sen koko paketin ja otin Osuman omaksikin lapsekseni. Jos meille tulisi ero, Osumasta jäisi varmaan yhteishuoltajuus.”
Mimmit seinille ja lavoille
”Mimmit räppää -kuvio oikeastaan kasvatti itse itsensä ja elää koko ajan. Perustimme viime vuoden lopulla kaupunkikulttuuriyhdistys Mimmit ry:n, joka mahdollistaa räppitapahtumien ja Mimmit peinttaan lisäksi myös paljon muuta. Ei olla vielä sanottu mihinkään ei, joten se voi lähteä moneen suuntaan!”
Pimeetä työvoimaa
”Meitä on kaksi naista johtamassa levy-yhtiötä, mutta tällä hetkellä ainoastaan yksi sen artisteista on nainen. Valitaan kiinnitykset ihan sen perusteella mistä digataan ja toisaalta sen perusteella, kenestä tulee heti fiilis, että se on osa perhettä. Tarvittaessa vaikka haen artistin putkasta, säädän sille asianajajan ja autan parisuhdeongelmissa.”