”Ihminen voi nykypäivänä pitkälti itse päättää, miltä onnellinen loppu näyttää” – haastattelussa Ellinoora

Ellinooran kolmas ja samalla vuonna 2016 alkunsa saaneen levytrilogian päättävä Viimeinen romantikko -albumi ilmestyi viikko sitten.

01.10.2021

Ellinoora julkaisi Villi lapsi -debyyttialbuminsa vuonna 2016. Sitä seurasi Vaaleanpunainen vallankumous vuonna 2019. Viikko sitten artisti julkaisi kolmannen levynsä, Viimeinen romantikko, joka toimi samalla albumitrilogian päätösosana. Ellinoora avasi Rumban haastattelussa sitä, miten uusi albumi sai muotonsa ja millaisia teemoja sen sisälle kätkeytyy.

Miltä tuntuu nyt, kun levy on ollut muutaman päivän ulkona?

”Tunteet vähän sinkoilevat ympäriinsä. Tavallaan on ollut onnellinen mieli siitä, että kokonaisuuden sai ihmisten kuultaville, mutta toisaalta on ollut myös luopumisen tuskaa, että se ei enää ole pelkästään omissa luureissani odottamassa. Kyllä mä tuossa sunnuntai-iltana itkeskelin tätä kaikkea, sillä levy on ollut mulle niin merkityksellinen.”

Ellinoora kertoo, että levy on poikinut paljon palautetta ja suoranaisia albumianalyysejä.

”Artistit aina sanovat, että inboksini räjähti, mutta täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, etten ole koskaan aiemmin saanut tällä tavalla viestejä. Olen kyllä aina luottanut yleisöön ja sen kykyyn tulkita ja analysoida, mutta ei silti ole mikään itsestäänselvyys, että kuulijat ottavat sen 37 minuuttia ja kuuntelevat albumin alusta loppuun.”

Miltä yleisön tulkintojen lukeminen on tuntunut?

”Omat odotukseni siitä, miten yleisö ottaa levyn vastaan, ovat ylittyneet. Tähän ammattiin liittyy se, että kun lasket levyn ihmisille, et enää voi sanoa että ‘Ei kun mä tarkoitin tämän näin ja ajattele tuota noin’, vaan voit vain todeta että no, kirjoitin aiheesta näin ja sillä selvä. Mutta selkeästi taustalla olevat ydintunteet ovat tavoittaneet ihmiset. Pidän myös siitä, että vaikka osa minusta nojaa suomirockin perinteeseen, levyllä on myös runollisempaa ja mystisempää kieltä. Jos biisin nimi on Talo, niin eihän se mistään talosta kerro.”

Viimeinen romantikko päättää levytrilogian, jonka kaikki osat Ellinoora on tehnyt yhdessä tuottajansa Samuli Sirviön kanssa. Ellinoora kertoo, että uusinta levyä luotiin keväästä 2020 kevääseen 2021.

”Siinä missä aikaisemmat prosessit ovat olleet repaleisempia ja sisältäneet kaikenlaista säätöä ja kriisiä, syntyi uusin levy tiukemmassa periodissa. Jotain positiivista pandemiastakin: kun kalenteri tyhjeni, pystyin rauhassa istumaan alas musiikkini äärelle. Ajattelutapaani kuuluu, että ihmisen pitää kyllä surra ja käsitellä vaikeat tunteet, mutta tekemällähän ihminen vasta paranee. Onneksi silloin oli luova kausi ja biisejä syntyi.”

”Toisen levyni Vaaleanpunainen vallankumous aikoihin olin melko huonossa paikassa itseni kanssa, ja siksi se kokonaisuus sisälsi paljon negaatiota. Uuden levyn kohdalla mulla oli Dinosauruksii-biisin kanssa kriisi, ja sitten se kriisi oli ohi. Sen jälkeen tiesin millaista musiikkia haluan tehdä, ja sain oikeasti myös nauttia siitä tekemisestä. Käännyin ikään kuin sisäänpäin ja kävin läpi mitkä asiat omassa elämässäni ovat olleet tärkeitä, minkä myötä ymmärsin tarinoiden merkityksen. Olen aina katsellut todellisuutta musiikin ja elokuvien kautta. Totesin, että onhan mullakin niitä todellisuuksia, ja olen itsekin tarinankertoja.”

Ellinoora kertoo olevansa intensiivisesti tunteva ihminen, minkä vuoksi hänen musiikissaankin näkyvät elämän kaikki sävyt.

”Ihminen ei voi vaikuttaa siihen mitä hänelle tapahtuu, mutta hän voi vaikuttaa omaan suhtautumiseensa. Albumi päättyy onnellisen lopun toivomiseen, mutta musta on kivaa, että kertoja ei ole siitä ihan varma. Siinä vain yritetään luottaa siihen, että ehkä meille käy tässä vielä ihan hyvin. Siinä missä ensimmäinen levyni oli pitkälti iloinen ja valoisa, tämän levyn kohdalla koen, että kun ollaan mun todellisuudessa, niin sitten ollaan siellä metsän tummassa siimeksessä ja nurinkurisessa maailmassa. Kyllä mussa on aina ollut analyyttinen ja synkähkö puoli, mutta nyt mulla on sellainen olo, että olen tavoittanut sen mitä halusin, ja se löytää kuulijat.”

Elokuvallisia elementtejä sisältävän levyn kertoja on Disney-sukupolven kasvatti, joka suuntaa kohti onnellisen lopun myyttiä.

”Kun aika koronapandemian myötä pysähtyi, aloin miettiä, mistä maailmankuvani oikeastaan on muodostunut. Olin nuorempana vilkas ja varaukseton tyyppi, ja aloin ihmetellä mitä mulle on tapahtunut, kun en enää ole sellainen. Onko ammattini vai jokin epäonnistuminen murtanut itsetuntoni? Sen myötä tajusin, että olen lapsesta asti viihtynyt todella hyvin yksin. Olin jo silloin kiinnostunut erilaisista tarinoista, siitä kuka ne on kirjoittanut ja miksi ne päättyvät tietyllä tavalla. Näin 27-vuotiaana asiaa tarkastelee toki vähän eri näkökulmasta, että eihän prinsessa välttämättä tarvitse sitä prinssiä siihen, että homma menee maaliin.”

”Aloin miettiä mistä se johtuu, että ihmiset haluavat onnellisen lopun, kun ei elämä mene kenelläkään niin. Jos joku olisi sanonut mulle 10 vuotta sitten, että saan levytyssopimuksen, opin tekemään pop-musiikkia ja löydän oman tarkoitukseni, mutta että siihen tulee kaupan päällä kaikki surut ja asiat jotka menetän, että laitatko nimen alle – en tiedä, olisinko etukäteen laittanut. Mutta onneksi elämä ei toimikaan niin, ja on ihanaa, että ihminen voi nykypäivänä pitkälti itse päättää, millainen se onnellinen loppu ja niin sanotusti onnistunut tarina hänelle on.”

Levyllä rakkautta käsitellään jokaisessa biisissä hieman eri kulmasta, eikä läheskään kaikissa puhuta romanttisesta rakkaudesta.

”Yhdessä kappaleessa esimerkiksi on kyse siitä, että rakkaus on stabiilia, mutta tiedät, että sun täytyy lähteä siitä. Toisessa rakkautta on ollut pitkään, mutta olette hukanneet toisenne. Sitten on kyse yksinäisyydestä ja rakkauden kaipuusta, tai järjettömästä perään haikailusta, ja siitä, mitä sellainen tekee ihmiselle.”

Pyhä Madonna -biisissä taas kuuluu toinen ääripää. Siinä käsittelen rakkautta sitä kautta, että lopetan itseni muuttamisen sen takia, että joku hyväksyisi mut ja antaisi mulle rakkautta. Siinä puhutaan myös siitä, mitä tuntuu operoida julkisena ihmisenä, ja kuinka paljon ihmisillä on vihaa tuntemattomia kohtaan, jos ne eivät vastaa sitä muottia, jonka he ovat luoneet. Pyrin olemaan kiltti ja ystävällinen lähtökohtaisesti kaikille, mutta kun kiltti ihminen suuttuu, se turhautuminen kyllä näkyy pitkälle. Kirjoitin kappaleen omien kokemusteni kautta, ja suuntaan siinä katseen myös ympäröivään maailmaan. On vuosi 2021, eikä ihminen saa edelleenkään olla sitä, mitä se haluaa olla. Se on raadollista ja surullista.”

Ellinoora sanoo valinneensa taiteensa muodoksi pop-musiikin siksi, että se on vapaa käsite ja kattotermi, jonka alle saa mahtumaan paljon.

”Olen muuten niin sekamelska-ihminen, että pop-musiikin selkeä struktuuri tasapainottaa sitä. Olemme tuottajani Samulin kanssa keskustelleet siitä, että kun hän on 80-luvulla syntynyt ja minä taas ysärin lapsi, niin hänen nuoruudessaan ihminen identifioitui kuuntelemansa musiikin kautta. Jos kuuntelit punkkia, olit punkkari, ja jos räppiä, niin olit räppäri. Itse olen kuunnellut sekaisin kaikkea, enkä ole ajatellut edustavani mitään tiettyä genreä. Hyvä musiikki on hyvää musiikkia, ja voin ammentaa sen pohjalta omaan tekemiseeni.”

”Toisaalta jaamme Samulin kanssa saman estetiikan musiikin suhteen. Rakastamme molemmat brittimusiikkia ja sähkökitaroita. Olemme työskennelleet yhdessä pitkään ja tunnemme toistemme tavat luoda, jolloin tekemisemme on saumatonta. Olen iloinen, että mulla on turvallinen ilmapiiri luoda musiikkia.”

Lyriikoihinsa Ellinoora kertoo soveltavansa spoken word -estetiikkaa, ja toteaa rytmityksensä tulevan enemmän räpistä kuin perinteisemmistä laulun muodoista.

”Tämä on jälleen sitä, että on saanut kasvaa musiikintekijänä siihen, että voi tehdä ja kirjoittaa mitä haluaa ja missä muodossa vain. Ajattelen, että räp-estetiikka on yksi tyylikeino siinä missä muutkin, ja pidän siitä ilmaisukeinona todella paljon. Laulu on sielun kieli, mutta puhelaulu osuu eri paikkaan. En halua sanoa, että se koskettaa enemmän, mutta se tulee jotain toista aivokanavaa pitkin.”

Viimeinen romantikko päättää vuonna 2016 alkunsa saaneen levytrilogian. Ellinoora toteaa, että albumille tuli purettua parhaat biisit, jotka hän on tähän mennessä tehnyt.

”Teimme niin hyvän pop-albumin kuin vain osasimme. Nyt haluan pitää lomaa ja kerrankin pysähtyä juhlimaan hienoa saavutusta, mutta kyllä me menemme studioon vielä tänä syksynä. Haluan seuraavaksi tehdä levyn, jossa yhdistyy kaikki se, mitä rakastan vanhemmassa musiikissa. Kun mietin, miksi alun perin rakastuin laulamiseen, siinä on ollut osuutensa isojen naisäänien soul-musiikilla. En halua tehdä mitään suomi-soulia, mutta jonkinlaisen kumarruksen sinne, millainen musiikki on muokannut minua.”

”Eräs nuorempi henkilö kysyi multa Instagramissa, että onko tämä mun viimeinen levy. Vastasin, että toivon mukaan ei! On vapauttava ajatus, että olen vasta 27-vuotias. Olenhan mä jo jotakin tehnyt, mutta vielä on paljon aikaa siihen, että voin olla seitsemänkymppinen artisti Pori Jazzin lavalla. Ajattelen, että kaiken muun olen jossain vaiheessa elämääni lopettanut, mutta en musiikkia. En usko, että hän hylkää minua, enkä minä häntä koskaan. Viime vuonna ilmestyneessä Disneyn Soul-elokuvassa sanottiin, että ’Your spark is not your purpose’ [suom. ’Kipinäsi ei ole tarkoituksesi’], mutta olen ajatellut olevani jotain siltä väliltä. Toki olen olemassa ilman sitä intohimoa, ja olen siviili-ihminen myös, mutta kyllä musiikki on se syy miksi nousen aamulla sängystä, ja se saakin olla niin.”

Lisää luettavaa