Ikonisen, elämän moniarvoisuutta kuvaavan sateenkaarilipun suunnittelija on kuollut

Gilbert Baker on kuollut.

03.04.2017

Ikonisen sateenkaarilipun suunnitellut taiteilija ja ihmisoikeusaktivisti Gilbert Baker on kuollut.

Baker kuoli viime torstaina kotonaan New Yorkissa. Hän oli kuolleessaan 65-vuotias. Baker oli syntynyt San Franciscossa, missä myös suunnitteli lipun vuonna 1978. Lippu otettiin samana vuonna käyttöön Gay Freedom Day -paraatissa.

”Päätin, että meillä pitää olla jokin asia, joka symbolisoi yhtenäisyyttämme. Lipuilla on omanlaisensa voima, joten sellainen tuntui sopivalta”, Baker kertoi vuonna 2015  modernin taiteen museossa New Yorkissa.

Bakerin menehtymisen kunniaksi San Franciscon pormestari Ed Lee ripusti sateenkaarilipun kaupungin keskustan United Nations -aukiolle viikonloppuna.

Lisää luettavaa