IL: Freud Marx Engels & Jungin Pekka Myllykoski on kuollut

Pekka Myllykoski on kuollut.

22.04.2017

Iltalehden uutisoinnin mukaan Freud Marx Engels & Jung -yhtyeestä tunnettu Pekka Myllykoski on kuollut.

Myllykoski oli kuolleessaan 57-vuotias.

Vuoden 2014 marraskuussa Myllykoski kertoi sairastavansa syöpää. Hän palasi kuitenkin keikkalavoille kesällä 2015.

Myllykoski menehtyi lopulta terminaalivaiheeseen edenneeseen syöpään tänä aamuna.

Freud Marx Engels & Jungin ensimmäinen studioalbumi ilmestyi vuonna 1986. Vuonna 2005 yhtye julkaisi yhteislevyn Kari Peitsamon kanssa. Tämä jäi Freukkareiden viimeiseksi albumiksi. Pekka Myllykoski lauloi myös Jytäjemmarit-yhtyeessä.

Lisää luettavaa