”Se on vihreä. Se ei ole mustavalkoinen”, laulaja Kristiina Vaara kuvailee Lasten hautausmaan uutta levyä.
Kouvolalaisen rockyhtyeen uusi albumi Kevät ilmestyy Svartin julkaisemana tänään perjantaina. Se on vivahteikas teemalevy, joka poikkeaa tutusta kaavasta jo otsikkonsa puolesta. Bändin aiemmat levyt on nimetty roomalaisin numeroin.
”Oli ihan hyvä laittaa oikea nimi senkin takia, että alkaa olla jo vaikeaa muistaa, monesko levy tämä on”, Vaara nauraa.
Yhtyeen viidennestä tuli konseptialbumi tavallaan vahingossa.
”Huomasimme jossain vaiheessa levyä tehdessä, että teksteissä on punainen lanka ja tarina, joka sijoittuu yhteen kevääseen”, Vaara kertoo.
”Muutimme biisien sanoja hieman, ja nyt ne muodostavat yhtenäisen kertomuksen”, kitaristi Tuomo Mannonen sanoo.
Teeman voi havaita sanoituksia kuuntelemalla, mutta se ei ole niin kiveenhakattu, että tietämätön välttämättä huomaisi sen. Yhtye haluaa jättää kuulijalle tulkinnanvaraa.
”Meidän ajatuksissa näissä biiseissä tapahtuu paljon sellaisia asioita, mitä ei edes kerrota sanoituksissa. Me biisintekijätkin rakennamme kumpikin varmaan ihan erilaisen tarinan.”
Kaksikko mainitaan usein Lasten hautausmaan kappaleiden tekijöiksi, vaikka todellisuudessa koko kuusihenkinen bändi on suuressa roolissa sovituksissa.
”Me kaksi teemme aihiot, sellaiset nuotiokitaratyyppiset pohjat, joita alamme sitten työstää bändin kanssa yhdessä. Siitä nuotiosta rakennetaan kuumailmapallo, joka nousee koko bändin voimalla taivaaseen”, Mannonen sanoo.
”Tällä albumilla bändin soitto on tavallaan ehyempää, sillä jokaisella oli aikaa miettiä biisejä ja kokonaisuutta myös yksinään. Levyistä jää aina vähän jotain hampaankoloon, mutta nyt sellaista on tosi vähän. Kaikki on musiikillisesti kohdillaan, mikä on iso askel eteenpäin.”
Kevät on tuonut mukanaan valoa ja pirteämpiä sävyjä myös yhtyeen musiikkiin, joka on tavallisesti enemmän synkkää ja melankolista kuin pirteää.
”Nyt kun on ollut niin ahdistavaa aikaa, on tavallaan hauskaa, että meiltä tuleekin yhtäkkiä iloisempi levy”, Mannonen sanoo.
”On ollut niin ihanaa, kun on päässyt tekemään jotain – kun on ollut treenit, äänitykset tai muuta. Ehkä ilo siitä on heijastunut myös musiikkiin”, Vaara sanoo.
”On eräänlainen rikkaus, ettei meidän genreä voi oikein määritellä. Se voi olla ihan mitä vaan, koska meidän musa kuulostaa aina meiltä.”
Lasten hautausmaan sanoituksissa on puitu muun muassa Tove Janssonin sota-ajan kokemuksia ja Kaarlo Sarkian runoja. Tällaisia hahmoja tai kertojia ei ole ainakaan äkkiseltään havaittavissa Kevät-albumilla – lukuun ottamatta ”Salmista”, jolla bändi viittaa yleisesti rakastettuun läheiseen.
”Tällä levyllä käydään läpi tavallaan koko parisuhdekaari. Tarinat eivät kerro niinkään yksilön kokemuksista vaan niissä peilataan toiseen ihmiseen”, Mannonen kertoo.
”Meidän biiseissä on paljon subjektiivisia kertomuksia, vaikka aina ei selviä, kuka tarinaa kertoo”, Vaara sanoo.
Bändin tekstit ovat tavallisesti joko vahvasti menneisyyteen sijoitettavia tai täysin ajattomia. Sinkkunakin julkaistun Pilvipoutaa-kappaleen säe ”ikkunasta katsoo vihreät silmät kangasmaskin takaa” asettaa tarinan hyvin vahvasti nykyaikaan.
”Tämä ajanjakso on niin erikoinen ajassamme, että ehkä siksi halusimme laittaa biisiin sen yhden sanan, joka liittää kappaleen tähän hetkeen. Toisaalta samaan aikaan sen käyttäminen tavallaan ärsytti”, Mannonen kertoo.
”Vaikka viiden vuoden päästä ei oltaisi enää kangasmaskit päässä, ehkä tämä kokemus ei unohdu aivan heti. Biisistä voi saada sellaisen referenssin, että ai niin, se oli sitä aikaa”, Vaara sanoo.
Lumiukko-kappaleesta puolestaan saa vahvan referenssin Juice Leskisestä. Kaksikko ymmärtää heti, mistä puhutaan.
”Viitattiin siihen Juice-biisinä treeneissäkin. Se riffi koostuu ainakin kolmesta Juicen kappaleesta”, Mannonen kertoo.
”Mulla tulee mieleen myös Yön Likaiset legendat. Biisissä on tosi paljon kaikkea tällaista, mikä kummittelee”, Vaara kertoo.
Yhtye pitää yhtäläisyyksiä hauskana yksityiskohtana ja hatunnostona.
”Olisihan sitä voinut muuttaa, mutta miksi pitäisi?”, Mannonen miettii.
Toinen huomiota herättävä kappale on levyn lopusta löytyvä Laatikko. Vaara ei halua kertoa sen taustoista liikaa, sillä hän toivoo ihmisten muodostavan oman käsityksensä.
”Elämässä joutuu välillä niin ahtaalle, että tuntuu kuin olisi laatikossa. Se laatikko voi olla konkreettinen tai henkinen.”
Mannonen muistaa hämmästelleensä kappaletta kuullessaan Vaaran laulavan sitä.
”Mietin, että mitä tämä on, eihän tällaista ole olemassakaan. Se oli pakko äänittää jotenkin, joten Kristiina nauhoitti sitä kännykällä. Äänitys jäi jotenkin päälle, ja siinä tallenteessa oli lopulta kaksi tuntia meidän kälätystä.”
Yhtyeen olisi tarkoitus lähteä helmikuun lopussa yhdeksän keikan kiertueelle. Keikkailu jännittää aina jonkin verran, mutta nyt jopa aiempaa enemmän.
”Olen ollut tosi kova jännittäjä alussa. Se ehti normalisoitua vähän, mutta nyt toleranssi on laskenut, ja täytyy varmaan taas miettiä, että miten tää homma menikään”, Vaara kertoo.
”Jännittäminen on ihana asia, ja tavallaan parasta mitä keikkailussa on”, Mannonen sanoo.
Kitaristin mielestä hetki ennen lavalle astumista on pahin. Se on laittanut bändin usein miettimään, miten tilanteeseen on ajauduttu.
”Sillä hetkellä ei muista yhtään, miten joku biisi tai sanat menee. Tulee sellainen musta aukko, mutta se lähtee heti kun pääsee lavalle, ja tilanne kääntyy voitoksi”, Vaara kertoo.
”Kamala, kun alkoi kouristaa mahaa heti, kun edes ajatteli keikalle menoa!”
Laulaja toivoo, että myös kuulijat voisivat saada yhtyeen musiikista jonkinlaisen puhdistautumiskokemuksen.
”Keikat herättävät ainakin itsessäni sellaisen tunteen, että nyt saa olla juuri miten on kaikkine ahdistuksineen, iloineen ja suruineen.”
”Ehkä se on aina paras palaute, kun joku kertoo meidän musiikin koskettaneen. Se on mulle tosi iso juttu, jos meidän biisiin on voinut samaistua, tai siitä on ollut apua jonkin vaikean asian käsittelemisessä.”
Yhtye pyrkii kiertämään nyt niin paljon kuin mahdollista, ja siirtyneissä keikoissa riittääkin tekemistä syksylle asti. Uuden levyn biisejä on luvassa runsaasti, ja kaksikko soittaisi mielellään vaikka koko albumin.
”Levyyn pääsee tutustumaan eri tavalla livenä soittaessa. Vaikka biisejä on treenattu, keikalla tapahtuu aina jokin viimeinen kehitys. Välillä jokin juttu on levyllä tosi helppo, mutta livenä se ei onnistu ollenkaan. Tai toisinpäin”, Vaara sanoo.
Laulaja kertoo kappaleiden muuttuvan keikkakäsittelyssä joskus paljonkin, ja siksi olisi hauskaa tehdä myös livelevy.
”Välillä huomaa vasta joskus parin vuoden jälkeen, että eihän tätä biisiä pitäisi soittaa tästä otteesta. Oma soittaminen saattaa muuttua muiden vaikutuksesta, ja biiseihin keksii uusia juttuja. Ei niitä yleisössä varmaan kukaan huomaa, mutta omissa korvissa ainakin tuntuu”, Mannonen kertoo.
Etenkin alkuvuosinaan kovalla tahdilla levyttänyt bändi ei osoita väsymisen merkkejä. Viides albumi on hädin tuskin ilmestynyt, mutta suunnitelmissa on jo seuraavan tekeminen.
”Tältä levyltä jäi yksi hyvä biisi yli, ja se on meillä jemmassa”, Mannonen sanoo.
Vaara kertoo bändin pohtineen, pitäisikö kappale julkaista sinkkuna, vai aloittaisiko uuden levyn työstämisen sen ympärille. Aika näyttää.
”Sitähän me tehdään – kirjoitetaan biisejä, joista syntyy levyjä. Se on kivaa, joten miksi ei?”
