Iron Maiden Olympiastadionille heinäkuussa

21.09.2010

Liput jättikeikalle tulevat myyntiin ensi viikon torstaina.

Kuva: Iron Maiden

Heavysuuruus Iron Maiden saapuu jälleen konsertoimaan Suomeen. Yhtye esiintyy Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 8. heinäkuuta 2011. Keikka on osa bändin Suomessakin platinaa myyneen uutuuslevyn The Final Frontierin maailmankiertueelle juuri ilmoitettua jatko-osaa.

Viimeksi Iron Maiden esiintyi viime kesän Sonisphere-festivaalilla Porissa. Yhtye kehui ukkosmyrskyn ja syöksyvirtauksen runtelemalla festarialueella soitettua keikkaa yhdeksi bändin historian parhaista.

Brittibändi on nähty Suomessa myös loppuunmyydyissä konserteissa Olympiastadionilla ja Ratinan stadionilla Tampereella vuonna 2008 sekä lukuisissa jäähallikonserteissa jo pelkällä 2000-luvulla. Järjestyksessään tuleva keikka on yhtyeen 23. Suomessa.

Liput tulevat myyntiin torstaina 30. syyskuuta Lippupalvelussa. Ne maksavat paikan mukaan joko 69 tai 63 euroa.