Jalavan musiikkivideossa suomenhevonen tunkee Dodge-miehen päiväuniin

25.04.2012

Kovin on suomalaista maisemaa pop-bändin uudessa tuotoksessa.

Kuva: GAEA

Jalava on tehnyt itseään tutuksi suomipoppia arvostavalle yleisölle jo hyvän aikaa. Rumbablogissakin yhtye on seikkaillut lähiökiertue-bloginsa myötä. Nyt bändi alkaa tasoittaa tietä syyskuussa julkaistavaa debyyttilevyään varten, ja ensimmäisenä asialistalla on singlen ja musiikkivideon esitteleminen.

Juha Laulumaan ohjaama ja Jukka Salmisen kuvaama Sinä yönä -video on tavallaan loogista jatkumoa Jalavan lähiöseikkailuille: nyt bändi kuvataan tanssilavan orkesterina kotimaan korpien keskellä. Kepeä biisi ja jokseekin tummasävyinen video saavat vähän ristiriitaisen olon – kappale on kevyt kuin metsäpuron liplatus, mutta kuvallisessa annissa on vähän uhkaaviakin sävyjä. Olisiko tämä taas yksi kumarrus eräälle 1990-luvun alussa televisioidulle David Lynchin ohjaamalle tv-sarjalle? Katso ja tulkitse itse alta:

Lisää luettavaa