Norjalaisen black metal -veteraanibändin keikka peruttu New Yorkissa natsismisyytösten takia – myös muita keikkapaikkoja painostetaan samaan

Taake ei ole tervetullut New Yorkin Le Poisson Rougeen.

Norjalainen pitkän linjan black metal -ryhmä Taake on lähdössä kattavalle Yhdysvaltain kiertueelle. Nyt on kuitenkin käymässä niin, että ainakin jokunen alun perin sovittu keikka jää väliin bändin väitettyjen natsismikytkösten takia.

Taustalla on ilmeisesti jo yli kymmenisen vuotta sitten vedetty keikka Saksan Essenissä, jossa bändin keulakuva Hoest esiintyi swastika maalattuna rintaansa. Swastikan käyttö Saksassahan on kielletty laissa, joten tuolloisen kiertueen kaikki jäljellä olevat Saksan keikat peruttiin.

Bändi on sen jälkeen pyytänyt tätä esiintymistä anteeksi ja vakuuttanut, ettei oikeasti ole natsismiin päin kallellaan. Swastikan käyttö oli kuulemma shokeerausta shokeerauksen vuoksi.

Amerikkalaiset Antifa-ryhmät eivät kuitenkaan ole tyytyneet selitykseen vieläkään. Niiden jäsenet ovatkin siis painostaneet tuoreen kiertueen keikkapaikkoja perumaan buukatut konsertit – ja ainakin New Yorkissa nyt myös siinä onnistuneet.

Myös muita keikkapaikkoja on painostettu perumaan Taaken visiitti. Asialla ovat ilmeisesti joka kaupungissa nimenomaan paikalliset Antifa-ryhmät, jotka pommittavat oman paikkakuntansa keikkajärjestäjiä. Ainakin Chicagossa painostus näyttäisi tuottaneen samansuuntaista tulosta: