Jenni Vartiaiselta uusi video: videolla Jenni muun muassa kävelee, seisoo, istuu, katsoo kameraan sekä poseeraa hankalan näköisissä asennoissa

Jenni Vartiaiselta uusi musiikkivideo.

21.02.2017

Jenni Vartiaisen Turvasana-kappaleeseen on julkaistu musiikkivideo. Videolla Jenni Vartiainen on pukeutunut vaatteisiin.

Espanjassa kuvatun videon on ohjannut Joonas Kenttämies. Videolla Jenni Vartiainen esittää kappaleen. Välillä hän kävelee ympäriinsä, välillä hän katsoo kameraan. Välillä hän poseeraa hankalan näköisissä asennoissa.

Eräässä videon kuvassa näkyvät käsiraudat. Jossain kaukana ulvoo tuuli, kuin nälkäinen juna, joka on luotu kulkemaan. Sitä ei kuitenkaan kuulla, sillä videon liikkuvien kuvien taustalla soi Jenni Vartiaisen kappale.

29. huhtikuuta järjestettävä Tavastian keikka myytiin hetkessä loppuun. Viime viikolla tuli myyntiin Tavastian lisäkeikka sunnuntaille 30. huhtikuuta.

Videon näet alta.

Lisää luettavaa