Jesse Markin ja New Ro erikoiskeikalla Otaniemen kampuksella tällä viikolla

Espoossa tapahtuu keskiviikkona.

06.05.2019

Aalto-yliopistolla päättyy tänä keväänä viisivuotinen innovaatio- ja tutkimushanke Aalto New Global, jonka tarkoitus on ollut etsiä, keksiä ja kokeilla tulevaisuuden kestäviä innovaatioita (mm. 3D-tulostettavia juomaveden suodattimia ja ratkaisuja eriarvoistuviin kaupunkeihin Itä-Afrikkaan, kompakteja aurinkokennoja Intian maaseudulle).

Tämän kunniaksi hanke järjestää huippuasiantuntijoiden keskusteluista, musiikista ja hyvästä ruoasta koostuvan Waves Festivalin ensi keskiviikkona 8. toukokuuta klo 16—23. Festivaali järjestetään Otaniemen kampuksella, 10 minuutin kävelymatkan päässä Aalto-yliopiston metroasemasta. Festavaalien musiikkiesiintyjinä nähdään New Ro ja Jesse Markin. Lisäksi festivaaleilla kuullaan monimuotoisempaa, inklusiivisempaa ja kunnioittavampaa klubitoimintaa ajavan Myös -kollektiivin DJ-setit.

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä.

Sekä New Ro että Jesse Markin ovat olleet myös Rumba-tv:n haastattelussa. New Ron haastattelun löydät täältä, Jesse Markinin haastattelun puolestaan täältä.

Lisää luettavaa