Jo nuorena mittavan musiikillisen uran tehnyt ja ulkomaita myöten ylistetty suomalaisartisti julkaisi debyyttilevynsä

Knife Girlin esikoisalbumi on täällä.

25.09.2022

Maailmanlaajuisesti kehuja niittänyt Knife Girl julkaisi perjantaina debyyttialbuminsa Solitin kautta. 21-vuotias Knife Girl, oikealta nimeltään Lili Aslo, on julkaissut musiikkia vuodesta 2013 lähtien, ja takanaan hänellä on viiden ep:n mittainen musiikillinen historia.

Knife Girl on saanut osakseen ylistystä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Artisti oli muun muassa ehdolla vuoden tulokkaaksi 2022 Indie Awardseissa, ja hän on kerännyt yli 12 miljoonaa kuuntelua erilaisissa suoratoistopalveluissa. Muun muassa BBC Radio 1 ja Earmilk ovat noteeranneet häneen musiikkinsa, kuten myös The Rodeo Magazinen ja Purple Revolverin tapaiset mediat.

Ennen albuminsa julkaisua levyltä ilmestyivät tämän kesän aikana kappaleet Never Let Go, josta kirjoitimme lisää täällä, sekä The Good Times Are Coming Your Way, josta kerroimme täällä.

Perjantaina ilmestyneen debyyttialbumin nimi on Uniform. Artisti kuvailee kappaleiden kirjoittamiseen liittyneen prosessin olleen tällä kertaa harkitumpi kuin aikaisemmin. Erilaiset lyriikoissa käsitellyt teemat sekoittuvat levyllä kokeilunhaluisten muusikoiden pyrkimyksiin tutkia Knife Girlin rock-painotteista ilmaisua. Kuten artistin tuotannossa aiemminkin, myös tällä levyllä genrerajoja rikotaan välittämättä turhista lajityypillisistä vaatimuksista.

Viime syksynä Knife Girl julkaisi Oona-nimisen ep:n, jota hän kuvaili Rumban haastattelussa näin:

”Kun tein musiikkia tälle levylle, sen hieman pahaenteinen äänimaailma sai mut pohtimaan epäterveitä ja huonoja mielentiloja. Laitoin itseni tahallani ajattelemaan asioita näkökulmista, jotka eivät olleet lähtökohtaisesti positiivisia. Kirjoitan paljon rakkauslauluja ja pidän romantiikasta, mutta tällä ep:llä mua kiinnosti tutkia millaista on ottaa jotain puhdasta ja hienoa ja ikään kuin saastuttaa se. Pilata jollain pahalla energialla.”

Knife Girl nähdään syksyn aikana keikoilla, joiden tiedot löydät tekstin lopusta. Kuuntele uusi albumi alta.

Knife Girl, syksy 2022:

30.9. Telakka, Tampere (Lost In Music)
7.10 Kuudes Linja, HKI (levynjulkaisukeikka), esiintymässä myös EXPAT (Mykki Blanco & Samuel Acevedo)
12.11. Tullikamarin Klubi, Tampere

Lisää luettavaa