Johnny Depp rokkaa taas – keikkailee ja julkaisee albumin Jeff Beckin kanssa

Näyttelijän ja kitaristikonkarin levy ilmestyy heinäkuussa.

06.06.2022

Pitkän oikeustaistonsa hiljattain voittanut Johnny Depp on aktivoitunut taas musiikkirintamalla. Suosikkinäyttelijä ja bluesrock-kitaristi Jeff Beck julkaisevat albumin heinäkuussa.

Beck tunnetaan muun muassa The Yardbirds– ja The Jeff Beck Group -yhtyeistä, ja hänet on rankattu useasti maailman parhaiden kitaristien joukkoon. Depp on nähty viime aikoina vierailemassa tämän keikoilla Britanniassa. Näyttelijä on noussut lavalle mukaan soittamaan cover-versioita muun muassa Jimi Hendrixin ja Marvin Gayen kappaleista.

”Tapasin tämän jätkän viisi vuotta sitten, emmekä ole lakanneet nauramasta sen jälkeen. Teimme itse asiassa albumin. En tiedä, miten se tapahtui, mutta se ilmestyy heinäkuussa”, Beck kommentoi The Guardianin mukaan tällä viikolla.

Yhteinen levytys nousi puheeksi ensimmäisen kerran jo vuonna 2020, kun molemmat vahvistivat työstävänsä musiikkia yhdessä. Kaksikko julkaisi samana vuonna coverin John Lennonin kappaleesta Isolation. Albumin tarkkaa julkaisupäivää tai muita lisätietoja ei ole vielä julkistettu.

Deppin tunnetuin musiikkiprojekti on hänen, legendaarisen kauhurokkari Alice Cooperin ja Aerosmith-kitaristi Joe Perryn perustama Hollywood Vampires. Kaksi albumia julkaissut rockyhtye on esiintynyt Suomessa kerran, Kaisaniemen puistossa kesäkuussa 2018.

Beckin keikalta maanantaina 30. toukokuuta on ladattu nettiin hieman pidempi pätkä, jossa näyttelijä esiintyy. Laulaja-kitaristin rooli näyttäisi lähtevän Deppiltä oikein hienosti.

Lisää luettavaa