”Joka biisi on bängeri”– vaikuttaa vahvasti siltä, että tämän duon kohdalla uhoaminen käy toteen

Cavallini & Shrty julkaisevat mixtapen joulukuussa.

Lino Gilberto

Afrobeatin, räpin ja rnb:n sekoitusta musiikissaan hyödyntävä Cavallini & Shrty julkaisee joulukuussa Vaihost sisää -mixtapen. Tätä ennen duo julkaisi uuden kappaleen Tänä vuon, josta julkaistiin samalla Jens Zittingin & Pyry Pelkosen ohjaama video.

Kaksikko on uhonnut miltei jokaisella kappaleellaan, että ”joka biisi on bängeri”. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että uho pitää paikkaansa. Cavallini & Shrty on onnistunut tuomaan oman juttunsa esiin mainiosti ja Suomesti ei liiemmin haastajia löydy.

Mixtapelta voi odottaa suuria, etenkin jos sama meininki jatkuu kuin Afrofinska-ep:llä, jonka kaksikko julkaisi alkuvuodesta. Ainakaan uusi biisi ei anna kuvaa, että suunta olisi tässä mielessä muuttunut, vaan se on edelleen eteenpäin.

Video on varsin tyylikäs ja siinä missä kaksikon soundi tuo mieleen monet brittikollegat, niin sama meininki on saatu myös tallennettua videolle.

Kannattaa siis ottaa homma haltuun nyt ja katso video alta. Biisin tuotannosta vastaa Lameboy.