José González saapuu Helsinkiin

22.08.2016

José González & the String Theory esiintyy 4. helmikuuta Helsingin Kulttuuritalolla. Pääsylipuilla on hintaa 41,50 euroa ja niitä myy sekä Lippupiste että Tiketti.

Ruotsalainen folkmuusikko ja laulaja-lauluntekijä on nähty klubikeikalla Suomessa edellisen kerran lähes yhdeksän vuotta sitten. Gonzálezin tuorein albumi on vuonna 2015 julkaistu Vestiges and Claws. Hänet tunnetaan myös Junip-yhtyeen riveistä.

Gonzálezin kanssa lavalle nouseva The String Theory -kollektiivi on tehnyt yhteistyötä muun muassa Tindersticksin, Apparatin ja elokuvaohjaaja Wim Wendersin kanssa.

Lisää luettavaa