Justin Bieber aloitti vuoden 2021 voittamalla nyrkkeilyottelun – musiikkivideolla tosin

Uutta Bieberiä siis.

Youtube

Viime vuonna erittäin ahkerana albumin ja muutamien yksittäisten biisien voimin pysynyt Justin Bieber aloitti vuoden 2021 uudella kappaleella.

Kuten kanadalaisen omissa nimissä julkaisuista edellisistä biiseistä on voinut päätellä, Bieber on palamassa lyhyeltä r&b-retkeltään todenteolla takaisin perinteisemmän pop-ilmaisun pariin.

Uusi Anyone-single on erittäin oppikirjamaista poppia, jonka supertähti hallitsee varsin hyvin. Isoa soundia, isolle artistille.

Kappale on kuin tehty loppuunmyydylle keikalle – hetkeen jolloin puhelimen virta on videokuvaamisesta vajonnut noin kolmeenkymmeneen prosenttiin. Salamavalot toimivat sytkärin valoina ja Bieber antaa palaa. Toivokaamme, että tämä tapahtuu hyvin pian – monessakin mielessä.

Biisi sai tuekseen musiikkivideon, jossa nähdään myös melkoinen tarina. Siinä laulaja näyttelee nyrkkeilytähteä.

Tsekkaa biisi alta. Mikäli tykkäät, niin kannattaa tsekkaa artistin Lonely-single täältä.