JVG julkaisi jättihitilleen videon ja se ei ole ihan tavallisimmasta päästä

JVG pyytää, että et jättäisi roikkumaan ja Teemu Brunilalla on ihan samat mielessä.

25.11.2017

JVG julkaisi elokuussa Popkorni-albumin, jonka avauskappale Älä jätä roikkuu singahti samantien valtaviin striimauslukuihin. Nyt vajaassa kolmessa kuukaudessa kuunteluja on nakutettu pelkästään Spotifyssa 6,1 miljoonaa kappaletta, jota voi pitää kovana suorituksena, kun esimerkiksi helmikuussa julkaistua Sitä säät mitä tilaat -kappaletta on kuunneltu ”vain” 7,4 miljoonaa kertaa.

Nyt kappale sai videon ja se ei ole ihan tavallisimmasta päästä. Ilmeisesti kyseessä on jonkilainen installaatio, jota voi katsella Elisan kulmassa vielä vuoden loppuun asti. Videolla räppärit seikkailevat tableteissa, kännyköissä ja televisiossa, eli mistään widescreen-kokemuksesta ei nyt varsinaisesti ole kyse. Parhaiten homma selviää, kun katsoo sen itse.

Tsekkaa video alta. Tämä on jo neljäs video Popkorni-albumilta, loput kolme löydät tämän jutun alta. Jää nähtäväksi, että tuleeko videoita kyseiseltä albumilta vielä monta lisää.

Lisää luettavaa