Jyväskyläläisen klubin synnystä ja taistelusta kertova dokumentti julkaistiin kaikkien katsottavaksi

Taistelu Lutakosta -dokkari nyt Youtubessa.

15.11.2019

Vuoden 2016 syksyllä ensi-iltansa saanut Taistelu Lutakosta -dokumenttielokuva on katsottavissa nyt myös Youtubesta. Dokumentti kertoo tarinan yhä toimintaansa Jyväskylässä pitävän rokkiklubi Tanssisali Lutakon taistelusta olemassaolostaan vuosituhannen vaihteessa byrokratian rattaita vastaan.

Jelmun henkilöstön lisäksi oman sanaisen arkkunsa avaavat elokuvan aikana muun muassa Kotiteollisuus-nokkamies Jouni Hynynen, Samuli Putro, Herra Ylppö, Pelle Miljoona sekä muut talossa vuosien saatossa esiintyneet artistit.

Rauli Ylitalon ohjaama dokumentti on kertomus siitä, miten vanhasta purku-uhan alaisesta leipomorakennuksesta tuli onnistuneen kansalaisvaikuttamisen maamerkki ja Suomen kovin rokkiklubi. Musiikkialan ammattilaiset ovat äänestäneet Lutakon useampaan otteeeseen vuoden rock-klubiksi ja talossa järjestetään vuosittain yli sata keikkaa.

Lisää luettavaa