Käärijä Rumballe uhkapeliharrastuksestaan: ”Lähipiirissä on ihmisiä, joilla on mennyt elämä vaikeaksi näiden pelien takia”

Käärijä kertoi historiastaan Rumballe vuonna 2020.

27.02.2023

Käärijä voitti UMK-kisan viikonloppuna. Kerroimme asiasta muun muassa täällä ja täällä.

Rumban Tuomas Aflecht haastatteli Käärijää jo kolme vuotta sitten, kun artistin ura oli käytännössä vielä lähtökuopissaan.

Haastattelusaa tuli puheeksi myös Käärijän uhkapeliharrastus.

”Monille räppäri saattaa olla tuttu yllättävästä lähteestä. Käärijän musiikkia ja välispiikkejä kuullaan Urheilujätkän eli Esko Seppäsen Urheilucastissa. Urheilucast on yksi Suomen kuunnelluimmista podcasteista ja tullut valituksi Suomen parhaimmaksi podcastiksi kaksi vuotta putkeen. Alunperin Käärijä lähestyi Seppästä Urheilujätkä-kappaleensa tiimoilta jo vuonna 2015 ja sittemmin asiat ovat johtaneet tähän pisteeseen”, artikkelissa kerrottiin.

Käärijän ura alkoi vuosi ennen Urheilujätkä-kappaletta.

”Julkaisin ensimmäisen kappaleeni 2014 omakustanteena, levy-yhtiön kanssa ollut yhteistyössä vuodesta 2017. Aloitin rumpujen soiton ala-asteella ja sitä kautta tullut rytmitaju. En soittanut missään bändissä paitsi koulun konserteissa, vaan kävin rumputunneilla. Samalla kun soittelin rumpuja, niin yläasteella alkoi räppi kiinnostamaan. Kuuntelin Eminemiä, Steen1:sta ja Gorillazia, niistä lähti into hommaan”, Käärijä kertoi haastattelussa.

Levy-yhtiönsopimuksen Käärijä sai legendaarisen, kotimaiseen rappiin keskittyneen Monspin kanssa. Hieman sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Warner osti Monspin.

”Silloin oli parikin kiinnostunutta levy-yhtiötä. Kun tehtiin sellainen biisi kuin Koppi tulessa, missä oli vierailijoita messissä, niin siitä tuli fiilis, että pitäisikö kokeilla vielä Monspia. Laitettiin Monspille viestiä ja Kepe (Keijo Kiiskinen) vastasi, että tämä on hauska projekti, lähdetään tekemään tätä. Hän pyysi toista biisiä, että julkaistaan tuplasinkku. Siitä se lähti”, Käärijä kertoi ja jatkoi:

”Monspissa kiehtoi se tausta. Sieltä on tullut kovia bändejä ja artisteja iso liuta, kuten Gasellit ja JVG. Itsekin näki, että tämä voisi olla meikäläisen ponnahduslauta. Siellä on hoidettu hyvin asioita, niin luotti siihen. Ne toiset firmat olivat vähän uudempia. Kun Monspista tuli osa Warneria, niin tottakai se on näkynyt sillä tavalla, että enemmän käy palavereissa ja on iso työryhmä takana. Aikaisemmin Monspilla oli Kepe, jonka kanssa jauhoin menee ja suunnittelee. Nyt alkaa olemaan oikeastaan jo 5 ihmistä tämän jutun takana, että siinä on iso koneisto niin sanotusti. Musiikkiin se ei ole vaikuttanut. Jatkan oman musan tekemistä sillä meiningillä, kun olen tähän asti tehnyt.”

Niin, se uhkapelaaminen. siitä Käärijä kertoi seuraavaa:

”Olen 15-vuotiaasta pelannut, silloin sai pelata sen ikäisenä. Ei tässä mitään hätää ole tai taloja ole pelattu. Se on yksi iso osa mun elämää ja harrastus. Ei voi sanoa ammatiksi, takkiin tulee. Siitä se kaikki lähti. Kun tein ekan biisin, niin se heti kertoi uhkapelaamisesta. Aloin miettimään myös sitä, mitä suomalaiset ihmiset tekee paljon. Niin ihmiset pelaa ja nykypäivänä se uhkapelikulttuuri on kasvanut”, Käärijä kertoi ja jatkoi:

”Ei siitä pelaamisesta menestystä saa mitenkään, se on enemmän viihdettä ja pysytään kohtuusrajoilla. Välillä lähtee lapasesta, mutta se on myös asia, mistä haluaa tulevaisuudessa jengille kertoa, että pelatkaa maltilla ja tuo ei ole leikin asia.  Missään nimessä en halua Käärijä-hahmolla tukea ihmisiä pelaamaan vaan oikeastaan päinvastoin, että tehkää järkevästi ratkaisuja. Lähipiirissä on ihmisiä, joilla on mennyt elämä vaikeaksi näiden pelien takia.”

Koko haastattelun voit lukea täältä.

Lisää luettavaa