Perjantaina 30. syyskuuta ilmestyi Younghearted-yhtyeen kolmas albumi nimeltä Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan. Alkuvuodesta kolmihenkinen yhtye julkaisi singlen Sun numero, jolla bändi osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun, ja heinäkuussa kappale sai jatkoa Silloin-biisin muodossa. Syyskuun alkupuolella kuultu Sulatan sun jään oli viimeinen lohkaisu albumilta, ja nyt kokonaisuus on ollut muutaman viikon kuunneltavissa.
Youngheartedin laulaja Reeta Huotarinen sekä kitaristit Atte Ranta ja Emil Korkiakoski juttelivat Rumban kanssa kehityksestään bändinä, ilon ja optimismin kääntöpuolista, sekä tietysti rakkaudesta.
Ranta kertoo ettei uuden musiikin julkaiseminen jännittänyt kolmannen levyn kohdalla enää samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin, sillä prosessi on tässä vaiheessa sen verran tuttu.
“Mutta olen tosi iloinen että saimme vihdoinkin päätökseen projektin, jota olemme tehneet jo pari vuotta”, Ranta sanoo. “Se on hyvä fiilis. Tulee sisäinen rauha.”
Huotarinen on samaa mieltä Rannan kanssa siitä, että mitään kuolemanjännitystä ei uuden musiikin suhteen ole. Pandemian vaikutusten vuoksi matka julkaisupäivään on ollut sen verran pitkä, että levyn ilmestyminen oli yhtyeelle lähinnä helpottava asia.
“Olemme jo ehtineet soittaa joitain uusia biisejä keikoilla ja niiden perään on kyselty, joten kiva saada ne nyt myös virallisesti julki”, Huotarinen hymyilee.
Jokainen biisi olisi Rannan mielestä toiminut singlebiisinäkin.
“Kaikissa kappaleissa on oma pointtinsa. Tässä on ollut niin hyvin aikaa ja olemme keskittyneet levyn tekemiseen niin hartaasti, että siitä tuli hyvä paketti. Albumilla kuuluu myös se, että olemme kehittyneet musiikintekijöinä”, Ranta pohtii.
“Siellä ei ole yhtäkään surullisenkuuluisaa täytebiisiä”, Huotarinen lisää.
Pietari Purovaara
Yhtyeellä on Korkiakosken mukaan tapana rakentaa albumikokonaisuutta kappale kerrallaan, jolloin yksittäiset biisit kuvastavat niiden luomishetkellä läsnä olleita tunteita.
“Se on jännä että loppujen lopuksi niistä biiseistä tulee kuitenkin yhtenäinen ja kokonainen paketti”, Korkiakoski miettii. “Ei välttämättä suoraan tarinallisesti, mutta jostain syvältä kumpuaa fiilis että ne ovat kuitenkin osa samaa kertomusta.”
Jo etukäteen yhtye päätti, että pyrkisi uuden levyn kohdalla hakemaan isompaa soundia ja menevämpää meininkiä, mikä toisi myös keikoille oman vivahteensa.
“Lopputuloksesta tulikin vähän klassisemmalla tavalla bändivetoinen rock-levy, mikä oli alun perinkin ideana”, Ranta toteaa.
“Vaikka teemme lähtökohtaisesti optimistisen kuuloista musiikkia, tällä levyllä kuuluu myös kasvu”, Huotarinen sanoo. “Emme ole enää niin nuoria kuin ensimmäisen albumin kohdalla. Sen kautta läsnä on sellainen sävy, että minä-henkilö on vähän että ‘No, kaikkea ei voi saada’.”
“Jep, alkaa lähestyä kolmeakymppiä niin asiat muuttuu”, Korkiakoski nauraa.
Surumielisemmät tai luopumista käsittelevät piirteet levyllä kielivät Rannan mukaan myös siitä, että lähivuosina kukin meistä on elänyt normaalia oudompaa ja sekavampaa aikaa.
“Onhan sitä oltu aika haavoittuvaisessa tilassa, ja se kuuluu levyllä.”
Yhtye kuitenkin samaistuu mielikuvaan iloisesta ja optimistisesta bändistä. Positiiviset sävyt näkyvät kaikessa mitä he tekevät: keikoilla, musiikissa ja kuvissa välähtää aina pilke silmäkulmassa. On selvää, että kolmikko nauttii elämästä ja yhteisestä ajastaan.
“Samaan aikaan olemme kuitenkin kaikki herkkiä ja haavoittuvaisia”, Ranta muistuttaa. “Tarvitsemme latautumisaikaa myös toisistamme. Eli kyllä se kolikon kääntöpuoli löytyy kaikesta.”
“Luulen että se kolikon kääntöpuoli alkaa pikkuhiljaa näkyä enemmän myös musiikissamme”, Huotarinen sanoo. “Iloisuus ja optimistisuus on Youngheartedin tavaramerkki, mutta siihen tulee uusia sävyjä. Vähän jo tämän levyn kautta, mutta ennen kaikkea tulevaisuudessa.”
Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan -albumilla yhtye on rakentanut kappaleita yhdessä hieman aiempaa enemmän. Siinä missä kaksi ensimmäistä levyä ovat kasaantuneet pääosin niin, että joku tuo biisin pöytään ja se tehdään ja lauletaan, uuden albumin kohdalla bändi järjesti enemmän yhteisiä kirjoitus- ja sävellyssessareita. Mukana auttamassa on ollut Joonas Keronen, joka on tehnyt musiikkia myös muun muassa Abreun ja Viivin kanssa.
“On kuitenkin hyvin biisikohtaista toimiiko kimpassa tekeminen vai ei”, Huotarinen toteaa. “Se että sulla on siinä joku ulkopuolinen kuuntelemassa tai tekemässä voi olla hedelmällistä ja biisille palkitsevaa. Tämän levyn aikana olen kuitenkin huomannut, että se ei aina ole oikea tapa tehdä, että siinä on monta kauhaa sopassa. Se ei välttämättä palvele biisiä.”
Pietari Purovaara
Yhtye ei kuitenkaan ole joutunut vääntämään keskenään ratkaisuista, vaan yhteistyö on kulkenut helposti.
“En tiedä olemmeko samalla aaltopituudella vai annammeko vain periksi toisillemme”, Huotarinen nauraa.
“Osaamme kuitenkin kaikki ajatella sen kautta, mikä on levylle ja bändille paras”, Korkiakoski huomauttaa. “Emme ota sitä henkilökohtaisesti, että ‘Mä olen tehnyt tämän kappaleen joten sen on pakko tulla levylle’, ei mitään sellaista.”
Kappaleidensa kautta bändin jäsenet avaavat ajatusmaailmaansa, josta he ammentavat musiikin tekemisen aikana.
“Yleensä en ajattele mitään tiettyä aihetta, vaan kirjoittaessa tai säveltäessä se vain tulee jostain ja kumpuaa itsestään”, Korkiakoski kertoo. “Sitten vasta huomaakin että ei vitsi, tämä onkin asia joka on ollut paljon mielessä, mutta sitä ei ole koskaan sanonut ääneen.”
Omien ajatusten, arvojen ja tunteiden avaaminen musiikissa vaatii Korkiakosken sanoin omat uhrauksensa, jotta voi tuntea rakkautta tai ylipäätään mitään suurempia tunteita.
“Se vaatii sen, että sä olet haavoittuvainen. Ei ole surua ilman rakkautta tai rakkautta ilman surua.”
Huotarinen yhtyy Korkiakosken näkemyksiin ja huomauttaa, että minkä tahansa kappaleen kirjoittaminen jo itsessään vaatii rohkeutta. Siinä missä itsensä on asetettava alttiiksi tunteille, on asetuttava alttiiksi myös itse luomisprosessille.
“Sä voit kirjoittaa sata biisiä, joista yksi on hyvä. Kun sitten alat tehdä sitä yhtä kappaletta, se vaatii aikaa, energiaa ja turhautumista. Mutta on se sen arvoista”, Huotarinen sanoo.
“Vaikka musiikki ei toisi maallisia asioita kuten Spotifyn ykkössijaa tai hirveästi rahaa, ihan jo se että saa tehtyä musiikkia on aina itseisarvo”, Ranta toteaa painokkaasti. “Se arvo on siinä prosessissa sisäänrakennettuna.”
Albumin viimeisessä kappaleessa nimeltä Rakkaus on kaikki levyn nimi avautuu laajemmin: “En oo ikinä tuntenut mitään vahvempaa kuin tämä tunne sinua kohtaan” Huotarinen laulaa kertosäkeessä, laulun ja koko levyn päättyessä yksinkertaiseen toteamukseen “Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan”.
“Uskon pohjimmiltani, että kaikki lähtee siitä”, Korkiakoski sanoo. “Joko sen puutteesta tai siitä, että sitä rakkautta on. Kaikki tietynlaiset ongelmat maailmassa lähtevät yleensä siitä, että ihminen ei ole saanut tarpeeksi rakkautta.”
“Ehkä meidät on ohjelmoitu niin, että meillä voi olla kaikkea muuta elämässä, mutta jos meiltä puuttuu rakkaus, olemme lopulta aika yksinäisiä”, Huotarinen miettii. “Tai toisinpäin: vaikka sulta puuttuisi paljon, mutta sulla on koti ja rakkaus, sä kyllä pärjäät elämässä.”
“Jos Beatlesin tyypit ajattelivat samalla tavalla niin on siinä jotain perää”, Korkiakoski hymyilee.