Kaksi kevätiltaa kokeellisen musiikin parissa

Muun muassa industrialin kulttinimet Ramleh ja Brighter Death Now saapuvat viikonloppuna Helsinkiin.

25.03.2019

Big Riffs & Slow Tempos -niminen tapahtuma järjestetään Helsingin Kuudes linja -klubilla 29.–30. maaliskuuta. Kumpanakin iltana nähdään kolme artistia ja kuullaan musiikkia aina kokeellisesta hiphopista power electronicsiin ja psykedeliarockista black metaliin.

Kaksi-iltaisen tapahtuman järjestää myös syksyisen Blowup-festivaalin takana oleva Esa Valkeajärvi. Tapahtuman ajankohta liippaa lähelle Hollannin maineikasta Roadburn-festivaalia, jonka bändeistä on päästy nauttimaan usein myös Suomessa, ja Big Riffs & Slow Tempos -nimeä voisi käyttää kuvaamaan festivaalin musiikillista linjaa. Tästä ei kuitenkaan ole kyse Valkeajärven mukaan.

”Ajattelin, että kevät olisi hyvä ajankohta tällaiselle. Pelkkien Roadburn-bändien tänne lennättämisen sijaan halusin kokeilla, olisiko tilausta vielä Blowupiakin vaihtoehtoisemmalle ja kokeellisemmalle kattaukselle”, Valkeajärvi sanoo.

Kysyntää on ollut siinä määrin, että Valkeajärvi oli käynyt lisäämässä Facebook-tapahtumasivun nimeen ”vol. 1”, josta voisi päätellä jatkon olevan suunnitelmissa.

”Loppupeleissä kävijät äänestävät jaloillaan, onko jatkoa tulossa, mutta tällä hetkellä se näyttää ihan todennäköiseltä. Etenkin lauantaille on mennyt lippuja hyvin.”

Perjantain vetonaulana nähdään Cold Meat Industry -levymerkin perustaja Roger Karmanikin projekti Brighter Death Now, joka on esittänyt industrialia ja dark ambientia 1980-lopulta lähtien. Illan avaavat omaleimaista deathia esittävä Oksennus ja vaihtoehtoista black metalia soittava Kuilu.

Lauantaina nähdään vaihtoehtoista ja meluelementtejä sisältävää hiphopia esittävä Dälek, power electronicsista kirskuvaan psykedeliaan ja takaisin pitkän uransa aikana liikkunut Ramleh, joka esiintyy Gary Mundyn ja Anthony di Francon duo-kokoonpanona, ja rock-tykittelijät Kaleidobolt.

Lisätietoja löytyy sieltä Facebookista.

Lisää luettavaa