Karina-yhtyeen Karin Mäkiranta sekä musiikin moniottelija Mikko Pykäri perustivan bändin – kuuntele täältä

Dream popin ystävillä musiikkia tiedossa.

07.04.2020

Kovassa nosteessa olevasta Karina-yhtyeestä tunnettu Karin Mäkiranta sekä Reginasta ja sooloalbumistaan tunnettu Mikko Pykäri ovat perustaneet uuden yhtyeen Babel.

Kaksikko on julkaissut tänään PME Recordsin kautta kaksi uutta kappaletta nimeltään The Bell ja Red Water. Yhtyeen debyytti-ep Forever, jolta löytyy lisää kappaleita, julkaistaan kesän aikana.

Tiedotteen mukaan musiikki on unenomaista indietä, joka luo maailman jonne paeta.

Ensimmäisen kerran Pykäri ja Mäkiranta löysivät toisensa Pykärin vuoden 2019 O -sooloalbumilla. Kaksikon yhteistyö sujui sen verran vaivattomasti, että kolmen levytetyn kappaleen jälkeen he ryhtyivät kirjoittamaan englanninkielistä poplauluja Babel-nimellä.

”Musiikin tekeminen yhdessä on tuntunut todella helpolta ja luontevalta jo alusta asti. On miellyttävää, että on vapaa olo kaiken ulkoisen suhteen kun kyse on enemmän sisäisistä motiiveista. Haluttiin luoda ihana paikka jossa on turvassa ja joka ei uhkaa tai vaadi mitään. Tää on parasta musiikkia mitä ollaan tehty”, Babelin Mäkiranta ja Pykäri kertovat.

Babelin musiikkia kuullaan myös heinäkuussa 2020 ilmestyvässä suomalaisessa elokuvassa Eden. Ulla Heikkilän ensimmäisen pitkän elokuvan traileri löytyy alta.

Lisää luettavaa