Katutaiteilijoiden yhteisnäyttely saapuu Nummelaan – avajaispäivänä huikea määrä loistobändejä esiintymässä

Nummelassa nähdään taidetta.

27.08.2021

Katutaiteilijoiden yhteisnäyttely saapuu Nummelaan tämän vuoden lokakuussa. Palma Art Nightin avajaistapahtumaa vietetään 9. päivä lokakuuta.

Nummelan keskustan tuntumassa sijaitsevan ja piakkoin purettavan Palman alueen kiinteistöihin sijoittuvassa näyttelyssä nähdään muraaleja, maalauksia ja installaatioita useilta kotimaisilta taiteilijoilta.

Lokakuun 9. päivän avajaisissa nähdään valo- ja videotaiteen lisäksi vaihtoehtoista pop-musiikkia. Esiintymässä nähdään Ruusut, Jesse Markin, SOFA, Pekka Nisu, New Ro, Varvara ja Koisjärven Disko.

Katutaidenäyttelyn taiteellisena tuottajana ja kuraattorina toimii aktiivisesti Suomen katutaidekentällä operoiva vihtiläinen taiteilija Salla Ikonen, jonka teoksia on viime aikoina saatu ihastella Nummelan Sepänpihan lisäksi Purkutaide -kollektiivin Taiteen kotitalo -näyttelyssä Keravalla sekä Wasa Graffitilandiassa.

”Palman alue tarjoaa mahtavat puitteet erilaisille taideteoksille viimeisinä hetkinään. Talovanhukset saavat uuden ilmeen tunnettujen kotimaisten maalarien käsissä, ja Vihtiläiset pääsevät näkemään monipuolisen katutaidekokonaisuuden ennen purkua. Teosten tyylit vaihtelevat realismista graffitiin ja kuvituksellisempiin teoksiin, joten alueelta löytyy paljon mielenkiintoista katseltavaa. Ulkoteoksiin voi käydä tutustumassa täysin vapaasti itselleen sopivana aikana niiden valmistuttua”, Ikonen kertoo.

Tapahtuma on ikärajaton ja koronaturvallisuuden takaamiseksi tapahtumaan myydään rajoitettu määrä lippuja vain ennakkoon.

Lisätietoa tapahtumasta sen Facebook-sivuilta täältä.

Lisää luettavaa