Kiivaasti keskustelevat professorit – kuuntele The New Tigersin uusi albumi

Ennakkosoitossa perjantaina ilmestyvää indietä.

Appu Jasu

The New Tigers julkaisee Do Xao -albuminsa Solitin kautta perjantaina 20. huhtikuuta. Rumballa on ilo tarjota indierokkareiden kolmas levy kuunneltavaksi ennakkoon.

Bändi hyödynsi studiossa itselleen uusia tekniikoita: moniraitatallennuksia, jälkiäänityksiä ja yksityiskohtien huolellista suunnittelua. New Tigers löysi vanhoista instrumenteistaan uusia ääniä ja hyödynsi ennakkoluulottomasti myös uusia instrumentteja ja koneita. Lopputuloksena on leikkisä, kokeellinen ja värikäs ollen kuitenkin tarttuvaa popmusiikkia.

”Do Xao -albumia äänittäessä meistä tuli enemmänkin uteliaita professoreita ja vähemmän livenä soittava rockbändi. Prosessissa oli paljon hauskaa mutta keskustelimme myös kiivaasti. Kesän lämmössä meillä oli muutama hyvä idea ja häivähdys siitä miltä uusi levy voisi kuulostaa. Syksyn kosteudessa jotkut ideoista alkoivat maatua mutta toiset jatkoivat kasvua. Talvi 2018 kului sisällä hullussa luovassa luolassa täydessä kiireessä. On mahtavaa julkaista uutta musiikkia ja soittaa keikkoja uuden huipun rumpalimme Nikon kanssa”, kitaristi-laulaja Valtteri kommentoi.

”Katseemme ei ollut missään tietyssä genressä, vaan halusimme etsiä jotain uutta, joten käytännössä hyppäsimme tuntemattomiin vesiin. Yksi The New Tigersin keskeisimmistä säännöistä on aina ollut että voimme tehdä mitä tahansa ja se on silti aina The New Tigersia jos pidämme siitä. Joten pitääksemme kiinni nimestä teimme juuri niin. Löysimme välineitä aalloissa harhailuun ja päädyimme joihinkin upeisiin paikkoihin”, kitaristi-laulaja Appu sanoo.

Levynjulkkareita vietetään 27. huhtikuuta Helsingin Korjaamolla ja 9. toukokuuta Turun Dynamossa. Kuuntele The New Tigersin Do Xao alta.