Klassinen Primus-kokoonpano jälleen kimpassa – ja omituisen lastenkirjan kimpussa

Les Claypool, Larry LaLonde ja Tim Alexander ensi kertaa yhdessä sitten vuoden 1995.

01.08.2017

Primus julkaisee The Desaturating Seven -nimisen albumin 29. syyskuuta. Levyllä yhtyeen kokoonpanon muodostavat Les Claypoolin lisäksi Larry LaLonde ja Tim Alexander ensi kertaa sitten Tales from the Punchbowl -albumin (1995).

The Desaturating Seven perustuu italialaisen Ul de Ricon The Rainbow Goblins -lastenkirjaan (1978). Claypool tutustui ”intensiiviseen, outoon ja jopa karmaisevaan” teokseen vaimonsa kautta vuosia sitten.

”Ajattelin jo silloin, että tämän ympärille saisi upean musiikkiteoksen. Vanhetessani olen tajunnut, että minun täytyy alkaa toteuttaa näitä roikkumaan jääneitä asioita”, Claypool kertoi Rolling Stonelle.

Albumin ensimmäinen single kantaa nimeä The Seven, ja se menee näin:

Lisää luettavaa