Kokeellisen elektronisen musiikin kulttinimi Autechre saapuu Helsinkiin

Lipunmyynti alkaa perjantaina.

Elektronista musiikkia esittävä duo Autechre saapuu keikalle Suomeen sunnuntaina 11. syyskuuta.

Loppuunmyydyllä Tavastialla vuonna 2016 esiintynyt kaksikko pääsee tällä kertaa hieman isompiin tiloihin, sillä konsertti järjestetään Helsingin musiikkitalossa.

Vuonna 1987 perustettua brittiyhtyettä pidetään genrensä uranuurtajana ja suunnannäyttäjänä. Rob Brownin ja Sean Boothin muodostama duo tunnetaan useiden eri tyylilajien sekoittelusta ja kokeellisesta ilmaisutavastaan. Etenkin kaksikon myöhempiä teoksia on kuvailtu jopa abstrakteiksi.

Autechre on julkaissun pitkän uransa aikana 15 albumia. Uutta musiikkia heiltä on tullut viimeksi syksyllä 2020, jolloin yhtye julkaisi kaksikin levyä. Sign– ja Plus-albumit ilmestyivät hyvin lyhyellä parin viikon aikavälillä.

Lipunmyynti konserttiin alkaa perjantaina 11. maaliskuuta kello 9:00. Liput myy Ticketmaster

Lisää luettavaa