Kommentti: Onko liian idealistista vaatia merkittävää popmusiikkia?

Mitä artistien pitäisi tehdä, kun nykyiset menestyksen mittarit eivät kannusta tekemään mahdollisimman hyvää ja kiinnostavaa musiikkia, miettii Markus Hilden.

Suomen striimatuimpiin artisteihin lukeutuvan Evelinan Sun vika -kappale on hämmentävän selkeä plagiaatti Camila Cabellon Havana-jättihitistä. Timo Pennanen nostaa erinomaisessa Listablogissaan sen esimerkiksi uudesta finnhits-kulttuurista ja kysyy aiheellisesti, että ”onko isoimmillakaan artisteilla, ainakaan pitkään, varaa sellaiseen närkästykseen, jota Sun vika joissakin kuulijoissa herättää?”

Kysymys on erinomainen. Päivätyössäni viestintäkonsulttina pitää yleensä muistaa ainakin pari asiaa: miltä näyttää ulospäin ja mitä hyötyä ulostulosta tai kampanjasta mahdollisesti on. Lisäksi monet asiakkaat hakevat viestinnän kautta merkitystä toiminnalleen ja keskustelunavauksia.

Sun vika on mennyt koneistosta läpi siitä huolimatta, että se saattaa haitata Evelinan mainetta artistina, mikä on viestinnän näkökulmasta kummallista – varsinkin, kun Sun vika ei kappaleena sinänsä ole lainkaan merkittävä tai kantaaottava.

Kun muualla liike-elämässä pyritään kaikin tavoin saada oma ääni kuuluviin yhteiskunnallisten avausten myötä, tuntuu, että musiikkibisnes on siirtynyt tähtien luomisen ja taiteen tekemisen kulttuurista niin räikeästi puhtaan taustakuuntelun eli kuluttamisen kulttuuriin, että se alkaa oikeasti vaarantaa laadukasta popmusiikkia musiikin lajina ja siten sen merkitystä.

En lainkaan epäile, etteivätkö artistien omat tarkoitusperät ole edelleen samat kuin ennen: tehdä mahdollisimman hyviä biisejä ja niistä mahdollisimman menestyviä. Mutta mitä tehdä, kun menestyksen mittarit (kuuntelukerrat striimauspalveluissa) eivät kannusta tekemään mahdollisimman hyvää ja kiinnostavaa musiikkia?

Silloin on helpompaa tehdä vain nimellisiä menestyksiä: kaivetaan se viimevuotinen ulkomainen hitti ja väännetään siitä suomiversio. Sillä, miten se vaikuttaa artistin kehitykseen tai yleiseen mielipiteeseen artistista, ei ole kauheasti kai väliä? Pääasia, että voidaan julkaista uutta musiikkia kahden kuukauden välein. Musiikkia, josta tulee menestyksekästä ainoastaan osana levy-yhtiön striimikakkua. Se ei ole oikeaa menestystä artistin näkökulmasta.

Evelinalta on tullut uusi single syyskuun alussa (Tornado), marraskuun puolivälissä (Katri Helena) ja nyt maaliskuun alussa (Sun vika).

Niiden taso on heittelehtinyt, mutta pääosin kyseessä ovat Evelinan uran heikoimmat kappaleet. Eihän poppia oikeasti voi myydä metritavarana. Tai voi, mutta ei kovin kauaa. Ei mene pitkään, ennen kuin jokainen Evelinankin single on vain uusi kappale Evelinalta.

Jos popartisti ei ole yhtä helposti ajoitettavissa kuin Evelina, kiinnostuksen kasvatukseen on keksitty ”määrittämättömän mittainen tauko” (eli noin vuoden) ja duetot Vain elämää -kumppanien kanssa.

Eikö jokaisen artistin kannattaisi yrittää välttää sitä, että musiikista tulee vain kasvotonta soittolistojen täytettä vaikka levy-yhtiö muuhun yrittäisi kannustaa?