Kuka omistaa Paljon onnea vaan -laulun? – Historiallinen oikeuskäsittely vei Warnerilta tekijänoikeudet

Tiesitkö, että kenties maailman tunnetuin lallatus Paljon onnea vaan, eli englanniksi Happy Birthday to You ei ole kenen tahansa käytettävissä? Warner/Chappel osti laulun oikeudet vuonna 1988, jotta se voisi myydä lisenssejä televisio- ja elokuvatuotannoille.

Nyt NME kuitenkin kertoo, että Yhdysvalloissa on hiljattain tehty historiaa. Tuomari George H King on nimittäin tuoreessa oikeusjutussa tullut siihen tulokseen, että Warner omistaa oikeudet ainoastaan osaan kappaleen orkesterisovituksesta, ei itse kappaleeseen. Päätös tehtiin jutussa, jossa ainakin yhdeltä kanteen nostajista oli vaadittu peräti 1500 dollarin maksua kappaleen käyttämisestä elokuvassa.

Warner joutuu nyt maksamaan 14 miljoonaa dollaria korvauksia, joista valtaosalla hyvitetään tekijänoikeusmaksuja niille, jotka ovat kappaleen käytöstä viime vuosikymmeninä joutuneet maksamaan.

Paljon onnea vaan -kappaleen ovat alunperin säveltäneet Patty ja Mildred J. Hill vuonna 1893 nimellä Good Morning to All. Myöhemmän version sanojen kirjoittajaa ei tiedetä, mutta se on ilmestynyt ensi kertaa laulukirjassa vuonna 1924, ja suomenkieliset sanat on kynäillyt Sauvo Puhtila.

Lisää luettavaa