Kun asenne on oikein: pyörätuolissa istuva mies surffasi yleisön päällä olut kädessään

Siitä piristystä päivään.

Anu Leppäharju

Sipilä. Saara Aalto. Talvivaara. Patrick Laineen oma maali.

Suomi on välillä masentava paikka. Siksi tarvitsemme piristystä päiväämme, tulee se sitten mistä päin maapalloa tahansa.

Voisimme toki nostattaa mielentilaanne vaikkapa kissa- tai pandavideoilla. Niitäkin toki löytyy netistä melkoiset määrät, mutta ainakin Rumban toimituksen päivää ilostutti kummasti alta löytyvä kuva, jossa pyörätuolissa istuva mies surffaa yleisön käsivarsilla Belgiassa Fu Machun keikan aikana pari kuukautta sitten. Asenne, se se on mikä ratkaisee.

Tämän kuvan ja sen alta löytyvän King of the Roadin myötä: hyvää alkuviikkoa kaikille!