Kuokkavieraat valkoisten makkarajuhlissa – uusi kirja antaa äänen suomalaisen hiphopin marginaaleille

Inka Rantakallion ja Heini Strandin toimittama Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä -kirja julkaistiin tänään.

Inka Rantakallio (vas.) ja Heini Strand.
Meri Björn

”Suorapuheisia tekstejä hiphop-kulttuurista ja feminismistä”, lupaillaan Kosmos-kustantamon sivuilla Inka Rantakallion ja Heini Strandin toimittamasta teoksesta Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä.

Jos tämä sai sinut takajaloillesi, olet kirjan kohderyhmää. Suomalaisen hiphopin valkoisiin makkarajuhliin tottuneille ja tuudittautuneille on luvassa silmiä avaavia huomioita ja miettimään laittavia näkökulmia.

Hiphop-kulttuuri ei ole mikään staattinen tila eikä todellisuudesta irrallinen utopia. Silti sillä on näkymättömiä rajoja, jotka ovat vuosien saatossa vakiintuneet. Nyt niitä rajoja rikotaan ja kyseenalaistetaan marginaaliin rajattujen ja vähemmistöjen äänillä.

Kirja koostuu dialogeista ja esseistä. Dialogeissa Rantakallio ja Strand ovat laittaneet kahdesta kolmeen hiphop-vaikuttajaa keskustelemaan aiheista, jotka uivat marginaaleista valtavirtaa kohti.

Muutamia esimerkkejä: Sofa-duon Sonja Kuittinen ja Fanni Noroila keskustelevat Yeboyahin kanssa naisten ilmaisusta hiphopissa. Minkälaisia odotuksia heille asetetaan, miten heidän sanomisiaan tulkitaan ja leimataan, minkälaista henkilökohtaista dialogia he joutuvat käymään taidetta tehdessään. Taika Mannila ja Lina Schiffer taustoittavat Dreamgirls-ilmiötä ja kertovat kokemastaan vähättelystä. Jannika Nyqvist ja Annika Oksanen kertovat työstään ja tienraivauksesta musiikkibisneksen kulisseissa.

Esseet ovat ensimmäisessä persoonassa kerrottuja, omakohtaisia tarinoita ja kokemuksia. Esimerkkejä: Maryan Abdulkarim käsittelee mustuuden kuvastoa hiphopissa Yhdysvalloissa ja sen puutetta ja jopa rasismia Suomessa. Kirsikka Ruohonen eli Adikia kertoo vaiheistaan kohti artistiutta ja kipuilustaan rakenteiden kanssa. Noah Kin kertoo hiphopin ahtaista seksuaalirooleista ja niiden laajentamisesta.

Dialogit ja esseet ovat formaattina toimiva: painavaa asiaa, kevyttä luettavaa. Dialogit ovat suorapuheisia, mutta eivät saarnamaisia. Ne ovat keskustelijoiden ajatusten ja kokemusten vaihtoa. Esseet eivät ole manifesteja vaan tarkkanäköistä havainnointia omakohtaisten kokemusten kautta. Niissä on perspektiivejä, joita ei itse ole osannut kuvitella tai kyennyt näkemään.

Teksteistä jää lukijalle työkaluja tasa-arvon edistämistä, valtarakenteiden kyseenalaistamista ja antirasistisen työn tekemistä varten. Avaimet käteen -tyyppisiä ratkaisuja ei tarjota, mitään ei luvata korjata sormia napsauttamalla. Ne tekevät olemassa olevia ongelmia näkyviksi ja kyseenalaistavat opittuja ajattelumalleja. Ne pyytävät avaamaan silmät ja suun. Haastavat toimimaan.

Toimintaa peräänkuulutetaan toistuvasti niiltä, jotka ovat afroamerikkalaisissa kortteleissa syntyneestä kulttuurista eniten täällä hyötyneet: menestyineiltä, poikkeuksetta valkoisilta miesräppäreiltä, jotka ovat olleet poikkeuksellisen hiljaa, kun kannanottoja on odotettu.

Teksteissä on myös ristiriitaisia ja yllättäviä näkökantoja. Ymmärrystä löytyy esimerkiksi battlerapin etiikalle, jossa periaatteessa kaikki on sallittua, jopa alaspäin lyöminen. Myös Gettomasan vagina-sanan käytölle nähdään perusteet, kun se asetetaan kontekstiin.

Nämä ovat vain alleviivaavia esimerkkejä, että hiphop-kulttuuri ei myöskään ole ”valmis” vaan elävä prosessi. Vain keskustelemalla on mahdollista mennä eteenpäin.

Inka Rantakallio ja Heini Strand ovat kirjoittaneet myös Rumbaan.