Aitoutta edustava laulajatar haastoi Lady Gagan kilpalaulantaan.
Kuva: Candice Lawler
Los Angelesilainen laulajatar Alisa Apps on kyllästynyt maailman tällä hetkellä suurimpaan poptähteen, Lady Gagaan. Gaga on hänen mukaansa ”musiikkibisneksen luoma muovinen rahantekokone”, jonka puolesta hän ”on pahoillaan”.
Apps onkin Billboardin mukaan haastanut Gagan laulukilpailuun miljoonasta dollarista, tarjoten näin ihmisille mahdollisuuden suorittaa valintansa muovisen ja aidon väliltä.
Lauluhaaste pidettäisiin Appsin mukaan televisioituna mieluusti New Yorkin Madison Square Gardenissa tai O2 Areenalla Lontossa. Youtubessa miljoona kuuntelua videoillaan ylittänyt Apps siis vaatimattomasti lähtisi esiintymään yhdelle maailman isoimmista ja hienoimmista estradeista ”aidon laulajuuden” edustajana. Itseluottamuksen puute ei ainakaan ole ongelma.
Suomessa eilen The Monster Ball-kiertueensa aloittanut Lady Gaga on vakuuttanut ihmisiä myös yksin pianon kanssa soittamillaan livevedoilla esimerkiksi Paparazzista, joten Ladylla tuskin on kovasti pelättävää.